Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Tänne kirjoitetaan tarinat. Tässä pikaohjeet, tarkempia neuvoja löytyy täältä:

-Kirjoita yksikön ensimmäisessä tai kolmannessa persoonassa (minä-tai hän-muodossa), saat itse päättää

-Kirjoita imperfektissä (mennyt aikamuoto)

-Käytä lainausmerkkejä (") vuorosanoissa, ei vuorosanaviivaa

-Kirjoita kirjakielellä, myös vuorosanat

-Vuodenaika on sama kuin oikeastikin, eli nyt on lehtikato

-Annan jokaisesta tarinasta kokemuspisteitä (kp) viidestä sataan riippuen sisällöstä, oikeinkirjoituksesta ja vähän myös pituudesta

Hauskoja kirjoitushetkiä!

Huom! Kokoontumistarinat kirjoitetaan Muuta-kohdasta löytyvään paikkaan, ei tänne.

Tarinat  1  2  3  >

Nimi

Kotisivut

Kommentit
Roskapostisuojaus: Paljonko on yhdeksän miinus seitsemän?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)
Yksityinen  

Nimi: Huurre

24.03.2017 15:12
Hopeatassu, Ruohoklaani

"Ja tämä on Tammiklaanin raja," mestarini Laikkuhäntä kertoi. Naaras alkoi haistella ilmaa.
"Oletkos käynyt täällä Kanervatassun kanssa?" naaras kysyi terävästi. Ponnahdin pystyyn karvat sekaisin. Miten mestarini muka voisi asian tietää? Ravistin päätäni.
"En tietääkseni," valehtelin. Se tuntui pahalta, mutta en aikonut kertoa mestarilleni että olisin mennyt, ja ylittänyt rajan.
"Oletko aivan varma?" Laikkuhäntä kysyi ärtyisällä äänensävyllä.
"Olen," vastasin tanakasti. Lähdin pois rajalta mestarini johdolla. Aurinko alkoi laskea, ja sen viimmeiset liekin punaiset säteet värjäsivät maan. Tuuli leikki heinissä, ja taivas oli tyyni. Henkäisin hiljaa ihastuksesta. Olemattomat lumi kasat värjääntyivät auringon valossa.
Leirissä menin omalle kuopalleni. Siinö min nautin auringonlaskusta, ja katselin kuinka tulinen väri muuttui pikkuhiljaa hopeiseksi kuun loisteeksi.
Minua alkoi nukuttaa, joten käperryin mukavaan asentoon kerälleni, häntä nenäni päälle. Annoin itseni vaipua rauhaisaan ja leppoisaan unen maailmaan.

//Lyhyt, hehe

Vastaus:

20 kp! Hyvä tarina lyhyydestä huolimatta!

-Paju

Nimi: Huurretassu, Tammiklaani
Kotisivut: http://soturintie.suntuubi.com/

24.03.2017 13:24
Kävelin metsässä Utuaamun vieressä, kun kova tuuli pörrötti meidän molempien turkkeja. Ilmassa tuoksuivat erilaiset kasvit ja riista, sekä kamala ruohoklaanilaisten lemu. Vihasin käydä Ruohoklaanin rajan lähellä, mutta en halunnut valittaa. Minun olisi nyt ainoastaan keskityttävä omaan klaaniini ja koulutukseeni. Sitäpaitsi Utuaamu oli luvannut opettaa minut metsästämään! Olin päättänyt, että tulisin saamaan saalista ensimmäisellä kerralla, vaikka sekään ei ollut varmaa, löytäisinkö edes riistaa. Olin kuitenkin päättänyt, että jos minusta tulisi Tammiklaanin paras soturi, minun olisi opittava todella nopeasti metsästämään, taistelemaan ja jopa vaihtamaan klaaninvanhimpien makuualusia! Aioin olla kaikkein uskollisin ja paras soturi mitä kuunaan on nähty. Sitäpaitsi eihän makuualusten vaihto niin paha asia voinut olla! Palautin pian mieleni makuualusten vaihdosta metsästykseen, ja aloin tarkkailla ympäristöä. Kaikkialla haisi riista, enkä erottanut vielä kunnolla eri tuoksuja. Kuulin rapinaa takaani, ja käännyin katsomaan äänen suuntaan. Isosta, maassa olevasta kolosta hyppäsi ruskea, pitkäkorvainen eläin, joka jäi hetkeksi haistelemaan maata. Se ei selvästikkään huomannut minua ja Utuaamua. Huomasin mestarini kääntyvän, ja iskevän katseensa eläimeen.
"Mikä tuo on?" kuiskasin, ja osoitin ruskeaa eläintä. Utuaamu naurahti, ja kääntyi minuun päin.
"Se on jänis. Yksi saaliseläin" hän vastasi. Olin kyllä kuullut jäniksistä, mutten ollut ennen nähnyt sellaista. Pilvikukka oli kertonut, että ne olivat nopeita ja vaikeasti napattavia. Nuolaisin huuliani, ja käännyin taas Utuaamun puoleen.
"Miten lähestyn sitä?" kysyin, ja katsoin suoraan syvälle tuon silmiin. Utuaamu hymähti, ja heilautti häntäänsä.
"Tee perässä" hän käski ja hiipi kasvillisuuden sekaan äänettömästi kuin häntä ei olisi olemassakaan. Tein perässä niinkuin Utuaamu käski, mutta häntäni huisiki puolelta toiselle ja heilutti kasveja. Mestarini meni taakseni, ja pysäytti häntäni.
"Sinun on pidettävä häntäsi paikallaan tai saaliseläin kuulee sinut" hän sihahti. Luimistin korviani ja tuhahdin. Utuaamu irrotti otteensa ja käveli pehmein askelein eteeni. Hiivimme molemmat hiirenhiljaa kohti pahaa-aavistamatonta jänistä, ja pian olimme jo niin lähellä sitä, että siihen olisi yltänyt melkein pelkällä käpälän iskulla. Hiivin lähemmäs jänstä kysymättä mitään mestariltani, ja pian olin jo niin lähellä, että nenänpääni lähes kosketti sitä. Juuri kun olin avaamassa suuni, jänis huomasi minut.
"Terve" naukaisin, ja iskin hampaani sen niskanahkaan. Jänis alkoi yhtäkkiä yrittämään juosta pakoon, ja tapon sen nopeasti. Minua nauratti sen tyhmyys. *oli tuo varmaan silti fiksumpi kuin ruohoklaanilaiset* nauroin mielessäni. Utuaamu asteli vierelleni, ja hymähti tyytyväisenä.
"Hyvin tehty" hän kehui. Naurahdin, ja irrotin hampaani hetkeksi jäniksestä.
"Se oli varmasti liian kauhuissaan liikkuakseen. Melkein yhtä hölmö kuin ruohoklaanilaiset!" naurahdin. Mestarini katsoi minua tyytyväisenä ja hymyili. Yht' äkkiä tajusin pitäneeni päätökseni. Sain saalista ensimmäisellä kerralla! Olin niin innoissani, että melkein aloin täristä. Pudistelin päätäni ja purin hampaani yhteen. Se, että olin saanut saalista ensimmäisellä kerralla, ei tarkoittanut, että minä olisin tarpeeksi hyvä. Poimin jäniksen hampaisiini, ja nousin ylös.
"Mennäänkö takaisin?" kysyin, ja katsoin Utuaamua. Hän nyökkäsi, ja lähdimme kohti leiriä. Pidin jatkuvasti korvani pystyssä ja tarkkailin ympäristöä. Missään ei onneksi haissut vihollisklaani. Lehdet kutittivat käpäliäni kulkiessani niillä, mutta tällä kertaa koetin olla välittämättä niistä. Saavuimme pian leiriin vievän tunnelin luo, ja kävelin Utuaamun perässä sisään. Taas tuntui vierähtävän ikuisuus, joka kesti vain hetken, kunnes olimme ulkona tunnelista. Kävin viemässä jäniksen nopeasti tuoresaaliskasaan, ja menin sitten Utuaamun luo, joka puhui Raitajalan kanssa. Raitajalka huomasi minut, ja väräytti korvaansa. Hän kääntyi katsomaan minuun, ja valmistauduin kysymykseen. Raitajalka, eivätkä Utuaamu kumpikaan kuitenkaan kysyneet mitään. He vain katsoivat minua hiljaa. *olenkohan tehnyt jotain pahaa...* ajattelin, ja luimistin korviani.
"Minä tästä menenkin" sanoin, ja menin nopeasti oppilaiden pesän luo. Murahdin, ja katsoin käpäliini. *ei minusta koskaan tule Tammiklaanin parasta soturia...* sanoin mielessäni itselleni. Pudistelin päätäni, ja menin oppilaiden pesään lepäämään. Jokin kuitenkin painoi mieltäni, enkä pystynyt olla rauhassa. Häntäni vääntelehti ja painoin käpäläni pääni päälle. Hengitin tuskallisesti ja melkein itkin. Olisin halunnut käydä parantajan pesässä kysymässä, mitä oli tekeillä, mutten pystynyt nousta. Purin hampaani yhteen ja irvistin. Minua sattui hirveästi päähän, ja olisin halunnut vain nukkua. Hampaideni välistä alkoi pian valua verta ja aloin yskiä. *haluan pois!* ajattelin epätoivoisena, ja kiljaisin. Aloin hengittää yhä raskaammin ja menetin tajuntani. *mitä tämä on?*

//nonnih, jätän nyt kaikki jännittämään mitä tapahtuu

Vastaus:

45 kp! Kunnianhimoiset tavoitteet Huurretassulla :D Jännittävä loppu, palan jo halusta saada tietää lisää!

-Paju

Nimi: Ysfsy

22.03.2017 18:05
Närhitassu - Ruohoklaani

//Tää alkutarina on hieman johdattelua niihin kunnollisiin, joten mitään ei siksi oikeastaan tapahtunut tässä (eikä juontakaan ole), pahoittelen siitä jo etukäteen :)

Notkon reunat hipoivat taivasta vasten. Ne lävistivät sinisen, hajottivat pehmoisen valkoisen ja jatkoivat kohti aurinkoa, toivoen että sekin halkeaisi kosketuksesta. En ollut ikinä edes huomannut miten kaunis taivas oli. Katsomme vain eteemme tai tassuihimme ja unohdamme katsoa ylöspäin, kohottaa haaveemme ja toiveemme, tehdä niiden eteen jotain. Alistunko itse sellaiseen? Elämäni on vielä alkamassa ja ajattelen jo nyt tälläisiä asioita, tulenko koskaan edes loistamaan pää koholla ja sankarillinen arvonimi harteilla. Tuleeko muut muistamaan minut teoistani vai sanoistani? Ne ovat liian suuria kysymyksiä nyt, huomenna ja seuraavan kuun ajan. Keskityn vain tähän hetkeen, mutta pyrin myös aina katselemaan ylhäälle.
“Mikset ole tutustumassa pesätovereihisi?” Säpsähdän, mutta en käännä katsettani taivaasta. Lintupari pujottelee luontevasti ilmavirrassa ja ne varmasti näkevät paljon enemmän kuin minä koskaan.
Tiedän, että vierelleni saapunut kissa on sattumoisin emoni. Tämän ääni, pieni nopea hengähdys ennen kuin hän puhuu ja tietty lempeys siinä kertovat paljon.
“Katsoit taivasta aivan samalla lailla pentuna aina kun selän käänsi. Välillä unohdan että siitä on vain päivä kun olit viimeksi pentutarhassa”, emo sanoo ja kuulen kehräyksen hiljaisen soinnun kumpuavan hänen sisältään. Minua ei kiinnosta mitä tein neljäsosakuu sitten. En ole, en halua olla enää pentu jonkun silmissä. Vihdoin käännän pääni ja harmaa turkki melkeinpä täyttää näkökenttäni. En tiennyt että hän oli pennunaskeleen päässä kasvoistani.
“Turha sitä on enää voivotella, olen jo päässyt pois pentutarhasta enkä kyllä kaipaakaan takaisin”, tiuskaisen. Ärtyneisyyteni kumpuaa ja kuuluu vielä hieman kimeästä äänestäni. Utukukan, emoni siis, siniset silmät suurenivat hetkeksi hämmästyksestä, mutta palautuivat taas normaaleiksi hänen muistaessaan kuinka nopeasti kiihdyn tietyistä asioista. Menneisyys oli minun mielestäni vain heikko peite, kankeat juuret jotka vain auttoivat pääsemään eteenpäin seuraavaan elämänvaiheeseen.
“Minun on näköjään heti ensimmäiseksi opetettava sinulle kuinka omalle emolleensa puhutellaan.” Puristan silmäni kiinni maistaessani mestarini Ratamosydämen hajun lähenevän. En katso, en suostu katsomaan. Painan kuitenkin pääni pahoitellakseni. Painan sen myös siksi, etten tahdo katsoa tätä ruskeaa kollia suoraan hänen teräviin vihreisiin silmiin. Nimitysseremoniassa katsoin. Suoraan noihin syviin, arvaamattomiin vihreisiin silmiin, joissa oli jotain turkkia nostattavan karmeata.
“Pahoittelut tästä, lähdemmekin heti ulos hieman virkistäytymään”, Ratamosydän maukuu selvästi Utukukalle, mutta hänen silmänsä pysyvät vieläkin minussa. Polttavat minuun arvet. ‘Ulos virkistäytymään’ tarkoitti varmaankin reviiriin tutustumista ja hieman saalistusta, jos oikein osasin mestaria tulkita. Huokaisin mielessäni ja lähdin kollin perään heti kun porottava katse ei enää painostanut turkkiani.

Jos luulin leirin olleen iso, niin Ruohoklaanin reviirin täytyi olla valtava. Silmien kantamattomiin heinikkoa joka heilui tuulessa rytmikkäästi, kaukana näkyi muutama kukkula jos toinenkin. Tämäkin oli vain pieni osa koko maailmaa, minkälaista olisi muiden klaanien reviireillä? Minkälaista olisi kaiken tämän takana? Samanlaistako? Yhtä kaunista ja levollista? Kysymykset, joihin ei ikinä varmaan löytyisi vastausta, pyörivät päässäni kuin mehiläiset niiden pesässä. Ajatukseni olivat karata tassuista, kunnes ne rikkoutuivat Ratamosydämen äänestä:
“Et ole enää pentu joka itsepintaisesti vastustaa jokaista vastaantulevaa asiaa ja haaveilee paikoillaan. Sinun täytyy alkaa ottamaan elämä hieman vakavammin ja muistaa että kouluttaudut soturiksi. Minä aion tehdä sinusta sellaisen ja sinä saat luvan suostua siihen.” Hiljaisuus jatkui tämän jälkeen. Suostuin vain hymähtämään, mutta sisälläni omaksuin ja ymmärsin kaiken kuulemani. Oli aika heittää ajatukset ja turha unelmointi pois. Tästä lähtien olisin vain klaanilleni hyödyksi.

Vastaus:

40 kp! Upea tarina, kuvailit Närhitassun tunteita loistavasti. Ei haittaa, vaikkei varsinaista juonta ollutkaan; tämä oli oikein hyvä näin :)

-Paju

Nimi: Huurretassu, Tammiklaani
Kotisivut: http://soturintie.suntuubi.com/

21.03.2017 16:09
Istuin oppilaiden pesän vieressä tarkkaillen vilkasta leiriä ja klaanitovereideni puuhia. Tuoresaaliskasa oli melko tyhjillään ja arvelin, ettei ruokaa olisi tarpeeksi täyttämään kissojen vatsoja. Murahdin, ja rupesin etsimään mestariani Utuaamua. Minusta oli tullut vasta edellisenä päivänä oppilas, enkä tiennyt vielä yhtäkään taisteluliikettä tai metsästystapaa. Reviirin rajatkin olivat minulle aivan tuntemattomat. Pian erotinkin mestarini harmaan turkin ja kiiltävät, meripihkan väriset silmät. Kävelin rauhallisesti mestarini luo, joka puhui oranssin ja mustan kirjavalle kissalle, Vaahteratähdelle. Katsoin Vaahteratähteä silmiin ja käänsin sitten katseeni Utuaamuun. Tarkkailin mestarini ulkonäköä ja painoin tämän ominaistuoksunsa mieleeni. Sen jälkeen naukaisin: "Utuaamu" mestarini väräytti korvaansa, ja käänsi katseensa minuun.
"Ai hei, Huurretassu!" hän tervehti. Utuaamu näytti olevan hyvällä tuulella, ja samaa yritin minäkin. Hymähdin, ja palautin mieleeni asian, jota minun alunperin piti kysyä.
"Voimmeko mennä metsästämään tai harjoittelemaan taisteluliikkeitä?" pyysin, ja heilautin häntääni. Utuaamu nyökkäsi.
"Voimme, mutta sitä ennen minun on näytettävä sinulle reviirin rajat" hän maukui. Tuhahdin pienesti, mutta nyökkäsin silti. *se on varmaan parhaakseni... en halua joutua tappelemaan heti muiden klaanien kanssa* ajattelin ja hymähdin tyytyväisenä. Utuaamu vaihtoi vielä muutaman sanan Vaahteratähden kanssa, ja kääntyi sitten minun puoleeni.
"Mennäänpäs sitten heti" hän tokaisi, kääntyi kohti leirin uloskäyntiä ja viittoi minua hännällään seuraamaan. Seurasin mestariani vaiti ja tarkkailin tuon häntää ja liikkeitä. Ulos vievä tunneli tuntui pitkältä ja pimeältä kulkiessani sitä pitkin Utuaamun perässä. *millaisiakohan muut klaanit mahtavat olla?* ajattelin, kun työnnyin ulos tunnelista. Jokapuolella ympärilläni oli metsää ja alkukasvillisuutta. Minua hämmästytti suuresti ulkomaailman koko, mutten jäänyt ihastelemaan maisemia. Huomasin Utuaamun jatkavan taas matkaa, joten menin hänen perässään. Mestarini häntä liikehti houkuttelevasti ja minun olisi tehnyt mieli iskeä hampaani siihen kiinni. Hillitsin kuitenkin himoni, sillä en ollut enää pentu, enkä halunnut ärsyttää mestariani. Jos aioin tulla Tammiklaanin parhaaksi ja voimakkaimmaksi soturiksi, minun olisi pystyttävä hillitä itseni ja käyttäytyä kunnolla. Märät lehdet kuulostivat hauskoilta minun astuessa niille, ja naurahdin. Matka taittui nopeasti metsän ääniä kuunnellessani, ja minä jopa näin pari ruohoklaanilaista metsästämässä omalla puolellaan. Ainakin yksi asia tuli selväksi. Sen minä tiesin; ruohoklaanilaiset haisevat.

//tämmönen sitä tuli kirjotettua :D

Vastaus:

35 kp! Mainio tarina ensimmäisestä oppilaspäivästä, ja Huurretassukin oppi yhden asian XD

-Paju

Nimi: Huurre

18.03.2017 08:33
Hopeatassu, Ruohoklaani

Vaaniin tulessa heiluvaa ruohoa. Odotin mestariani, ja näin saisin aikani kulumaan. Vihertävä ruoho kaartui tuulen lempeään tahtiin. Olin juuri ponnistamassa ruohon kimppuun, joku tai jokin tömähti päin kylkeäni. Urahdin kivusta, mutta silti lähdin juoksuun, juoksuun pois tömähtäjästä.
Pian tulimme niityn ja metsän rajalle. Mestarini Laikkukasvo ei ollut näyttänyt vielä reviiriä, joten en tiennyt oliko metsikkö meidän vai jonkun muun. En jäänyt sitä miettimään vaan pinkaisin voimakkaan kissantuoksuisen muurin läpi.
Metsikössä haisi kummalliselle. Haju ei kuulunut Ruohoklaanille, joten sen oli pakko kuulua Tammiklaanille!
Kuulin takaani kuiskintaa. Käännyin ja näin jahtaajani.
"Tule pois sieltä!" tämä sihahteli. Katsoin hämmemtyneenä kissaa mutta tottelin ja tuln pois metsästä.
"Kuka sinä olet?" kysyin. Kissalla oli vaaleanruskea turkki, ja kirkkaan siniset silmät, ja äänen perusteella hän oli naaras. Kissa haisi Ruohoklaanille, joten hän oli kanssani samassa klaanissa.
"Ai minä!? Olen Kanervatassu," naaras sanoi ylväällä ja hiukan ylimielisellä äänellä.
"Jaa," sanoin väliinpitämättömänä ja lähdin takaisin sinne, missä minun pitäisi odottaa mestariani.

Vastaus:

20 kp! Hopeatassu näemmä on heti vähän hankaluuksissa :D

Nimi: ChibiShi

16.03.2017 07:24
Täysikuutassu - Pisaraklaani

Istuskelin rauhassa pienessä, auringon lämmittämässä läikässä pentutarhan ja leiriä suojaavan pajukon väliin jäävässä kulmauksessa. Se oli yksi niistä harvoista rauhallisista paikoista leirissä, josta kukaan ei löytänyt minua. Nytkin sijaintiani olisi ollut mahdotonta arvata, ellei olisi tuntenut minua todella hyvin. Jos tänne kuitenkin olisi löytänyt, paikan olisi nopealtakin vilkaisulta huomannut jonkun oleskelualueeksi. Märkään lumeen oli sulanut 6 - kuisen pennun muotoinen ja kokoinen läikkä, joka oli pakasten johdosta jäätynyt kiiltäväpintaiseksi ja hieman liukkaaksi varomattomalle. Haukottelin leveästi, paljastaen vaaleanpunaiset kitarisani ja riviston puhtaanvalkoisia hampaita. Olin tylsistynyt. Kaikki pentutarhan pennut olivat minua ainakin kuun nuorempia ja liian vilkkaita minun makuuni. Tarhassa ei voinut nukkua ilman, että sai niskaansa sammalpallon, ja sen mukana kaikki loput pentutarhan kuusi pentua. Ajatukseni keskeytyivät äkillisesti kuultuani takaani pehmeät, hiipivät askeleet, jotka kuuluivat jo lähes selkäni takaa.
'' Täysikuu? Anteeksi jos säikäytin sinut, tai niin siis ainakin päättelin pörhistyneestä turkistasi ''
'' Ei se mitään Minttutassu '', vastasin yllätyksestä toivuttuani vaaleanruskealle naaraalle. Tällä oli erikoinen tapa kutsua minua lyhenteellä, eikä koko nimellä, kuten useimmat klaanikissat tekivät. Välillä tämä ärsytti minua, mutta kestin sen, osaksi luonteeni takia, osaksi siksi että tämä oli mukava. Itseasiassa yksi niistä ainoista kissoista pentutarhan kuningatarien lisäksi jotka eivät pitäneet unelmaani outona. Halusin kyllä suojella klaaniani, mutta en kynsin, vaan yrtein. 
'' Täysikuupentu, senkin hiirenaivo kuuntelitko sinä yhtään mitä minä sanoin? Meidän pitää mennä! '', Minttutassu sanoi hieman turhautuneella äänensävyllä, tökkiessään minua kuonollaan eteenpäin, kohti leirin keskellä sijaitsevaa sammalpeitteistä kiveä.

Ja niin minun unelmani toteutui. Myöhässä, myöhästyin omasta nimitysseremoniastani. Kaiken lisäksi saavuin paikalle toisen kissan raahaamana, aivan kuin en olisi halunnut oppilaaksi, vaan jäädä asumaan pentutarhaan loppu elämäkseni. Roihutähdenkin kasvoilla väreili huvittunut hymy, puhumattakaan varapäälikön pilkallisesta hymynkareesta. Aivan kuin Myrskytassu olisi arvannut jo valmiiksi synkät mietteeni, tämä totesi:
'' äläs nyt murjota, et varmastikkaan ole ainoa. Joku Sumuklaanin erakoista on myös varmasti tehnyt saman virheen ''
Pääni painui alaspäin kohti pölyistä maata. Edellisiltana oli alkanut sataa rankasti, jonka seurauksena lumi oli, pieni kinoksia lukuun ottamatta sulanut pois. Aamulla paistamaan ruvennut aurinko oli kuivattanut maan tehden siitä helposti pöllyävää. Kauniin sään johdosta lähes jokainen kissa oli partioimassa, mukaan lukien Minttutassu, joka oli joella Usvakukan ja Loiskekaiun kanssa kalastamassa. Oppilaista ainoastaan minä ja Myrskytassu olimme leirissä. Myrskytassu oli ilmeisesti halunnut saada suuren, jokea pitkin uineen lohen kiinni ja seurannut sitä järvelle. Sorasta ja pikkukivistä koostunut törmä oli sortunut tämän vasemman takajalan päälle. Tummanharmaa oppilas oli yrittänyt vetää jalkaansa irti, aiheuttaen siihen venähdyksen. Mestarini oli määrännyt minut vahtimaan kerskailevaa soturioppilasta sen aikaa kun oli itse etsimässä hieman lisää reunuspietaryrttiä ''sankarimme'' tassuun. Huokaisin. Tästä tulisi pitkä päivä. 

Vastaus:

30 kp! Oikein mukava tarina. Muistathan, että kun on kyseessä niin pieni luku kuin kuusi, se yleensä kirjoitetaan kirjaimin, siis "kuusikuinen". Vuorosanoissa lainausmerkkien jälkeen tai niitä ennen ei myöskään tarvitse laittaa väliä :)

Nimi: Paju

12.03.2017 19:25
Yötuuli - Pisaraklaani

Mustavalkoinen naaras tassutti ulos sotureiden pesästä. Rajapartio kutsui ja sen jälkeen voisi vielä mennä kalastamaan. Yötuuli ei ollut erityisen sosiaalinen, ja siksi hänestä oli ihanaa vain napata yksikseen kaloja ja kuunnella veden rauhoittavaa kohinaa. Mutta ennen sitä pitäisi hoitaa epämiellyttävämmät tehtävät alta, eikä naaras viitsinyt niistäkään valittaa.

Partion johtajaksi oli määrätty Kivisydän, joka oli yksi niistä harvoista klaanitovereista jota kirjava soturi olisi voinut harkita pitävänsä ystävänään. Kivisydämen luonne oli hyvin samantapainen kuin Yötuulellakin eikä hän puhunut paljon. Muut partion jäsenet olivat Leopardipilkku ja Mustatäplä. Leopardipilkku oli eloisa ja puhelias - ärsyttävin yhdistelmä mitä Yötuuli saattoi kuvitella - ja Mustatäplä oli ystävällinen ja ymmärtäväinen. Mustatäplä oli naaraan mielestä ihan siedettävä ja kaipa Leopardipilkkuakin kestäisi yhden partion ajan.

Odotellessaan muita aukiolla Yötuuli suki pitkiä karvojaan siistimpään kuntoon, kuin ne olivat olleet yön jäljiltä. Kivisydän käveli saaliskasan suunnalta hänen luokseen. Yötuuli kosketti tämän turkkia kuonollaan ja harmaa naaras teki samoin. Sitten Kivisydän kysyi tavanomaisella, rauhallisella äänellään:
"Oletko nähnyt Mustatäplää ja Leopardipilkkua? Meidän pitää lähteä ihan pian." Yötuuli tarkisti ensin, ettei täplikästä naarasta ja kullankeltaista, myöskin täplikästä, kollia näkynyt, ja vastasi sitten:
"Ei, en ole. Kyllä he varmaan kohta tulevat."

Kun kaikki partion jäsenet olivat kasassa, kissat lähtivät kiertämään rajoja. Ruohoklaanin rajalla Kivisydän kulki kärjessä ja maisteli ilmaa silloin tällöin tarkistaakseen, etteivät sen jäsenet olleet tulleet rajan yli. Mitään erikoista ei näkynyt, ja partio suuntasi kulkunsa kohti Sumuklaanin rajaa. Kun tuli aika ylittää joki, energiaa pursuava ja tauotta hölöttävä Leopardipilkku siirtyi kärkeen ja säntäsi puunrungon yli. Yötuuli kulki hänen takanaan ja ehti juuri parahiksi apuun, kun kollin kynnet eivät pitäneetkään jäisellä kaarnalla ja tämä meinasi syöksyä jokeen. Mustavalkoinen naaras sai kiinni kullanvärisen soturin niskanahasta ja kiskoi kollin turvaan. Leopardipilkku oli todella säikähtänyt ja uskalsi puhua vasta vastarannalla.
"Miten minä voin ikinä hyvittää tämän sinulle? En olisi tässä, jos et olisi pelastanut minua!" hän maukui. Olemalla hiljaa, mietti Yötuuli. "Eihän tässä mitään, kuka tahansa olisi tehnyt saman", hän vastasi kuitenkin, sillä ei sentään rohjennut sanoa ajatuksiaan ääneen.

Leirissä pikaisesti käytyään naaras suuntasi askeleensa joelle, kohti lempipuuhaansa. Viimeinkin hän saisi rauhoittua yksin ilman ärsyttäviä klaanitovereita. Rannassa soturi asettui laakealle kivelle ja alkoi odottelemaan hopeaisten kylkien vilahduksia. Oltuaan siinä hetken, hän kuuli takaansa tassujen ääntä pakkaslunta vasten.
"Oletko sinä yksin? Haluatko seuraa?" kuului ääni, joka kuului yhdelle vastenmielisimmistä kissoista, jonka Yötuuli tunsi. Leopardipilkku. Naaras kääntyi katsomaan ja näki edessään mustapilkullisen, kullankeltaisen kolli, jonka turkki kiilteli lihasten alla, vaikka oli lehtikato.
"Haluan olla yksin", hän töksäytti sen enempää ajattelematta, sillä ei jaksanut olla kohtelias.
"Ai. Voin minä lähteäkin, jos et halua minun jäävän", sanoi Leopardipilkku äänellä, josta ei oikein erottanut mitään tunnetta ja kääntyi poispäin. Hyvä. Pääsinpäs siitäkin, ajatteli Yötuuli ja jatkoi veteen tuijottamista.

Vastaus:

35 kp!

Nimi: Marveli

09.03.2017 20:09
Tiikeripentu - Sumuklaani

"Miksi hän ei ole avannut silmiään? Tiikeripentuhan oli ensimmäinen syntyneistä pennuistasi..", kuulin Lehvälaulun kysyvän hiljaa emoltani, jonka vieressä makasin hiljaa nukkumassa.
"Hän vain...ei avaa nopeasti silmiään, kuin muut pennut..", emoni Kuuturkin ääni kertoi kuningattarelle ja tunsin emoni kielen nuolaisevan hellästi päälakeani.
Oli kulunut noin kaksi päivää, siitä kun nuorimmat sisarukseni Pisarapentu ja Yöpentu olivat avanneet silmänsä, mutta minä taas en ollut vieläkään avannut.
Se tuntui hieman ärsyttävältä, mutta minulla ei vain ollut vielä voimia siihen.
Kuulin pienillä korvillani, kuinka sisareni Pisarapentu leikki Varjopennun sekä Usvapennun kanssa sammalpalloa pentutarhan nurkassa, sillä emon mukaan pentutarha sijaitsi onkalossa, jossa kaikui paljon. Mutta haistoin veljeni Yöpennun istumassa lähellä Lehvälaulua, hän ei leikkinyt yleensä sammalpalloa muiden pentujen kanssa, kuin harvinaisissa tapauksissa yhdessä sisareni kanssa.
"Emo..avaankohan minä silmiäni koskaan?", kysyin epävarmalla äänellä Kuuturkilta, joka alkoi heti kehrätä lempeästi vieressäni.
"Tietenkin kultaseni..siihen ei pitäisi varmaan olla enää kauaa aikaa", emoni Kuuturkki vastasi minulle kehräten.
*Mutta haluan nähdä maailman..jos keskittyisin vain kunnolla...", mietin ja päätin sitten yrittää avata silmäni.
Yritin avata silmäni, mutta en onnistunut oikein hyvin, sillä tuntui kuin joku olisi vetänyt niitä kiinni takaisin. Yritettyäni monia kertoja avata silmiäni, tunsin silmäluomieni avautuvan ammolleen.
Valoa.
Silmäni näkivät kirkasta valoa joka puolella ja jouduin hieman siristelemään niitä tottuakseni valoon.
Pian näin koko pentutarhan ensimmäistä kertaa, kuten samoin emoni sekä sisarukseni ja toiset kissat. Emoni oli kaunis vaaleanharmaa naaras, jolla oli jäänsinisen väriset, lempeät silmät, jotka tuijottivat minua hämmästyneinä.
"Sinä avasit silmäni Tiikeripentu! Pisarapentu ja Yöpentu! Veljenne avasi silmänsä ensimmäistä kertaa!", emo kertoi sisaruksilleni, jotka kääntyivät katsomaan emoamme.
Sen jälkeen vaaleanharmaa, pilkullinen naaraspentu sekä musta-valkoinen kollipentu katsoivat minua suoraan silmiin.
"Kiva vihdoin nähdä, isoveli...", vaaleanharmaa naaras, pikkusiskoni Pisarapentu sanoi minulle hymyillen leveästi, vaaleansinisissä silmissään iloinen pilke.
Pikkuveljeni ei sanonut mitään, mutta aistin selvästi, että hänkin oli iloinen asiasta ja kolli hymyili hieman myös minulle.
"Vihdoin sinä avasit silmäsi! Pelataanko?", kysyi Varjopentu minulta iloisena, kun Usvapentu etsi juuri kadonnutta sammalpalloa.
"Annahan Tiikeripennun olla Varjopentu! Hän vasta avasi silmänsä, joten voitte ehkä sitten leikkiä myöhemmin..", sanoi emoni vieressä oleva kuningatar, Valkokäpälä pennulle lempeään sävyyn.
"Kuuturkkii! Oletko ehkä nälkäinen? Toin nimittäin vähän tuoresaalista mukanani..", kuulin tutun kuuloisen äänen kysyvän emoltani ja pian näin jonkun tulevan sisään pentutarhaan.
Huomasin kissan olevan isokokoinen ja vaaleanruskean värinen, oudoilla pilkuilla turkissaan sekä mukanaan emon kertoma saaliseläin nimeltä hiiri.
Hänen nimensä oli Leopardikynsi ja tuo kissa oli kuulemani mukaan minun isäni, tai ainakin emon kertoman mukaan.
"Tietenkin haluan! Muuten..Tiikeripentu avasi silmänsä!", emoni kertoi hänelle iloisena ja kollin vaaleanvihreät silmät kääntyivät katsomaan minuun päin.
"Olet ihan isäsi näköinen! Erikoiset vain nuo sinun silmäni..", isäni kertoi minulle
ja katsoin itse häntä hieman kummastuneena.
"Miten muka ne ovat?", kysyin häneltä, kääntyen sitten emoni puoleen.
"Katsos kultaseni..sinulla on eri väriset silmät kuin meillä muilla...", emoni kertoi minulla, näyttäen hieman vaivaantuneelta.
"Minua se ei haittaa!..mutta kai ne ovat silti yhtä kauniit kuin sinulla, emo?", sanoin, kysyen sitten varovasti emoltani joka alkoi heti hymyillä lempeästi, vastaten sitten minulle:
"Tietenkin ne ovat..silmäsi ovat todella kauniit"
Hymyilin emolleni
Isäni laski hiiren emoni eteen, kertoen sitten:
"Kyllä ovat..mutta muistaakseni muilla sukumme jäsenillä ei vain ole ollut meripihkan väriä silmiä.."
Olin hieman hämmentynyt. Olinko muka erilainen, koska minulle vain eri väriset silmät kuin muilla?
"Emo..voinko mennä isän mukaan tutkimaan leiriä?", kysyi veljeni Yöpentu, jolla mielestäni ehkä maailman lempein ääni, jonka olen koskaan kuullut.
"Kysyhän isältäsi, ei minulta, sillä minulle se se ainakin sopii, kunhan käyttäydyt kunnolla..", emoni vastasi pikkuveljelleni joka nyökkäsi ja kysyi sitten isältämme asiaa.
"Tietenkin voin! Haluaisitko sinäkin tulla Pisarapentu? entä sinä Tiikeripentu?
Et ole varmaan vielä nähnyt leiriä kunnolla..", isäni sanoi, kysyen sitten minulta hymyillen.
"Tulen vaikka..", sisareni Pisarapentu vastasi isälle rauhalliseen äänen sävyyn ja tassutteli sitten tämän luo. Veljenikin asteli isämme Leopardikynnen luo, mutta istuin vielä emoni vieressä.
*Olenko muka vielä valmis tapaamaan vielä ulkoisen maailman?..*, mietin ja käännyin emooni päin, joka antoi minulle kannustavan hymyn.
"Tulen!", vastasin innokkaasti ja astelin isäni sekä sisarusteni luo.

/ / / / /Eka tarinan :D / / / / / /


Vastaus:

30 kp! Ihana tarina ja huomasin vain muutaman kirjoitusvirheen. Muistathan, että mustavalkoiseen ei tule yhdysmerkkiä :)

Nimi: Kissanminttu

12.02.2017 11:19
Kuutamokuiske/Pisaraklaani

Laskin limaiset kalat tuoresaaliskasaan ja tassuttelin hieman syrjemmälle leirin aukiolta. Istahdin pentujen heittelemien sammalpallojen päälle ja vilkaisin pentutarhaan, josta kuului pientä vikinää. Käänsin katseeni takaisin leirin valoisaa aukiota kohti. Höristin korviani rapinan vuoksi, joka kantautui leirin sisäänkäynniltä. Tuijotin herkeämättä suuaukkoa odottaen etsintäpartion saapumista minä hetkenä hyvänsä, mutta kun kukaan ei tullut päätin luovuttaa ja nousta venyttelemään. Noustessani tunsin painon vatsassani, ja tärähdin hieman sen takia, ja Lähdin kohti emoani, jonka harmaa turkki kimmelsi auringonvalossa kauniisti. En ollut vielä kertonut hänelle pennuista, kuten en ollut Suomuturkillekkaan, joka oli lähtenyt etsintäpartion mukana. Hain noipeasti pienestä tuoresaaliskasasta lohen ja kumarruin makaamaan emoni viereen.
Täplälehti hätkähti, mutta loi iloisen katseen minuun.
"Hei Kuutamokuiske", Täplälehti kehräsi väsyneen näköisenä.
Nyökäsin ja vastasin jännittyneenä emolle: " Hei, tuota Täplälehti odotan munun ja Suomuturkin pentuja."
"Kuinka ihanaa, oletko jo muuttanut kuningatarten pesään?"
"En vielä, mutta teen sen kyllä kun on aika."
"Selvä, haluatko hiirestäni palan?" emo kehräsi viikset väpättäen ja vähän väliä katsoen leirin aukiolle, jonne aurinko loi viimeisiä säteitään.
"En, kiitos. Minulla ei ole nälkä." sanoin ja katsahdin lohta, joka makasi tassujeni välissä.
Työnsin lohen piiloon ja kysyin emolta: "Miksi tuijotat koko ajan aukiolle, kuin odottaen että kettu rynnistäisi sinne yhtäkkiä?"
Täplälehti ei vastannut vaan nousi ja lähti kumppaninsa Viimaturkin luo häntä edestakas heiluen.
*Mikä ihme emoa hermostutti?* ajattelin ja kiinnitin huomioni leiriin rymistävään partioon, joka kantoi Myrskytassua mukanaan. Kasteturkki ryntäsi ohitseni ja tunki kasvavan kissajoukon läpi Myrskytassun luo. Päätin nousta, sydämeni hakkasi kun veren lemu tunkeutui sieraimiini pistävänä. Katsoin, kun Kasteturkki raahasi Hiirinenän ja Loiskekaiun kanssa Myrskytassua parantajan pesälle. Olin jo lähtemässä heidän peräänsä, mutta tajusin ettei minusta olisi hyötyä Myrskytassun auttamisessa. Niinpä päätin mennä Suomuturkin luo , joka puhui päälikölleen Roihutähdelle, joka oli nimitetty vasta Pääliköksi. Jolkutin hänen luokseen hätäisenä. Suomuturkki kääntyi katsomaan minua hätä silmissään.
"Klaaninmme alueella asuu iso kyykäärme, joka oli puraissut Myrskytassua koivesta."
"Ilmoititko jo Roihutähdelle siitä?" henkäisin hieman pelokkaana.
"Ilmoitin." Suomuturkki vastasi lempeästi huomaten pelokkuuteni. Painauduin Suomuturkkia vasten ja maukaisin: " Meidän pennuillemme ei saa käydä näin:"
"Meidän? Odotatko pentuja?" Suomuturkki maukui kovaan ääneen kehräten.
"Odotan." Kehräsin onnellisena haistaessani Suomuturkin lämpimän tuoksun, joka leijui ympärilläni.

Vastaus:

40 kp!

Nimi: vattu

06.02.2017 15:18
Varjopentu-Sumuklaani

Heräsin vaivalloisen hitaasti, sillä olin nähnyt parasta unta maailmassa. Olin jo soturi Varjouni ja metsästin pulskua oravia ja vein klaanilleni. Vanha päällikkö haihtui pois ja minä pääsin päälliköksi. Sitten heräsin. Aukaisin silmäni, ensin oikea ja, sitten vasen. Hälinä oli päällä ja myrsky laantunut, mutta tajusin, että jokin ei ole oikein.
"Mitä täällä tapahtuu"? kysyin.
"Ruohopentu söi kuolonmarjoja", minulle vastattiin.

/ pätkä tuli, mutta tarina kuitenkin

Vastaus:

20 kp! Muistathan, että kun vuorosanassa on kysymysmerkki, se tulee ennen lainausmerkkejä ;)

Nimi: Ruuzsu

05.02.2017 22:27
"Leikitään, että sinä Hunajapentu olet hiiri ja me olemme Ruohoklaanilaisia sotureita!" Sinisiipipentu miukui Vatukkapennulle ja Hunajapennulle. "Mutta minä olin eilenkin hiiri! " Hunajapentu kiukustui. "Etpäs!" Sinisiipipentu huusi siskolleen. Yöpentu makasi makuualusellaan ja kuunteli ystäviensä leikkiä. Sitä oli jatkunut jo kolme päivää. "Lopettakaa heti!" Suuttunut Juovamyrsky karjaisi pennuilleni. Sitten hän katsoi pahoittelevasti minua ja jatkoi puuhiaan. "Sinisiipipentu! Hunajapentu! Voitte lähteä nyt tutkimaan leiriä. Ottakaa Vatukkapentu mukaanne." Sanoin. Vähän ajan päästä otin Yöpennun niskanahasta kiinni ja lähdin viemään häntä kohti parantajan pesää. "Huomenia, Aamulehti. Katsoisitko tätä apeaa veijaria?" Kysyin. Aamulehti nyökkäsi ja otti Yöpennun minulta. Hän kohahti. "Yöpentu o-o-on so-sokea." Hän nieleskeli. Pienet kyyneleet valuivat poskilleni kuin helmet. Yöpentu ei voisi tulla soturiksi. Lähdin kävelemään kohti pentutarhaa. Vähänajan päästä Kanervatassu tuli vihaisena jupisemaan pennuistani, jotka olivat muka 'tunkeutuneet' Oppilaiden pesään. Hain pari hiirtä ja asetuin mukavasti makuusialleni. Pennut leikkivät taas 'Hiiri ja- soturi' leikkiä. Mutustin hiirtä ja annoin toisen pennuille. Sitten aloin nukkua.
// Heh hee {'-'}

Vastaus:

30 kp! Mukava tarina, tosin hiukan ihmetyttää, miten Pöllösulka ei ole huomannut Yöpennun sokeutta itse. Se on myös makuusiJalleni, ei makuusialleni :)

Nimi: Kissanminttu

05.02.2017 12:43
Kuutamokuiske/Pisaraklaani

Kuutamokuiske istui sotureiden pesän edustalla katsellen pentuja. Jo muutama auringonnousu sitten oli Pisaraklaanin ollut pakko paeta leiristään tulipalon vuoksi. Onneksi se ei ollut ehtinyt levitä leiriin asti, sillä vesisade oli saanut sen pysähtymään. Kuutamokuiske katsahti leirin suuaukolle, jossa oli hänen kumppaninsa Suomuturkki juttelemassa hänen klaaninsa varapäälikölle kiihkeästi. Kuutamokuiske nousi ylös ja lähti tassuttelemaan kohti kumppaniaan. Suomuturkki kääntyi juuri kun Kuutamokuiske oli ehtinyt hänen taakseen. Kuutamokuiske kehräsi, mutta vakavoitui nähdessään Unikkonenän ja Suomuturkin ilmeet.
"Mitä on tapahtunut?" hän kysyi hädissään.
"Myrskytassu on kadonnut. Hänet nähtiin viimeksi eilen auringonlaskun aikaan." Suomuturkki kiirehti sanomaan.
"Aijon lähettää partion etsimään häntä." Unikkonenä maukaisi kireänä ja lähti tassuttamaan nopeasti sotureiden pesälle.
Suomuturkki nuolaisi Kuutamokuiskeen korvienvälistä ja lähti varapäälikkönsä perään.
Kuutamokuiske lähti tuoresaaliskasalle, mutta lopetti aikeensa ja lähti kiireesti tarpeidentekopaikan lähistölle. Kuutamokuiske oksensi ällöttävän karvapallon pariin kertaan, kunnes oksennus kohtaus meni ohitse. Heikkona hän lähti takaisin leiriin yrittäen näyttää mahdollisimman hyvinvointiselta. Unikkonenän lähettämä partio tuli Kuutamokuisketta vastaan leirin sisäänkäynnillä ripeällä vauhdilla. Kuutamokuisketta harmitti ettei ollut päässyt mukaan etsimään Myrskytassua, mutta tiesi että ei voisi lähteä etsimään näin huonovointisena. Kuutamokuiskeen tassutellessa tuoresaaliskasalle tuli hänen sisarensa Närhisilmä hänen luokseen iloinen katse silmissään.
"Haluiaisitko syödä kanssani?" Närhisilmä kysyi silmät kiiluen.
"No miksi en." Kuutamokuiske vastasi ja hölkytti hakemaan pullean lohen, joka he voisivat jakaa. Närhisilmä vinkkasi Kuutamokuiskeelle, että he söisivät hieman sivummassa.
"Oletko huomannut, että tuota mahasi on kasvanut hieman?" Närhisilmä kysyi yllättäen Kuutamokuiskeelta.
"Hmm, e-en tiedä?" Kuutamokuiske sopersi ja huomasi Kasteturkin katselevan heitä parantajanpesän edustalta.
"No sitä vaan, että odotat pentuja." Närhisilmä kuiskasi ja alkoi kehrätä.
"Todellako?" Kuutamokuiske henkäisi onnellisena ja katsahti taas Kasteturkkia, joka nyökkäsi iloisena.
Kuutamokuiskeen valtasi onnellisuuden tunne. Hänen kurkustaan nousi kovaääninen kehräys.
"Menen kysymään yhtä juttua Kasteturkilta." Kuutamokuiske maukui siskolleen ja ampaisi matkaan. Kasteturkki odotti parantajanpesän edustalla ja tervehti häntä.
"Sinun täytyy siirtyä pian kuningatartenpesään." Kasteturkki naukaisi, kuin olisi lukenut Kuutamokuiskeen kysymyksen. Kuutamokuiske nyökkäsi ja lähti sisarensa luo kehräten.

//Ajattelin että pennut syntyvät 1-4 tarinan sisällä.

Vastaus:

45 kp:tä! Se sopii oikein hyvin ;)

Nimi: Kuurakukka, Sumuklaani
Kotisivut: http://soturintie.suntuubi.com/

02.02.2017 15:35
"Äiti! Äiti!" heräsin Oravapennun hätääntyneeseen huutoon ja nostin päätäni.
"Mitä nyt?" kysyin unenpöpperöisenä, mutta asialla. Oravapentu näytti todella huolestuneelta, ja melkein itki.
"Ruohopentu..." hän sopersi huuli väpättäen ja kyynel silmäkulmassa. Minua alkoi huolestuttaa heti enemmän, ja aloin hätääntyä.
"Mitä ruohopennusta?" kysyin täristen itkevältä Oravapennulta. Oravapentu luimisti korviaan, ja päästi nyyhkäisyn.
"HÄN SÖI KUOLONMARJOJA!" Oravapentu kajautti ruveten itkemään entistä kovempaa. Silmäni pyöristyivät kauhusta, ja pomppasin pystyyn. Nostin Oravapennun selkään, ja sain tietää Ruohopennun olevan Raitasydämen tarkkailussa. Pinkaisin niin nopeaa kuin pystyin parantajan pesälle, ja näin Raitasydämen istuvan vaiti Ruohopennun vieressä. Laskin Oravapennun selästäni maahan, ja annoin tämän mennä veljensä luokse. Kävelin hiljaa Raitasydämen ja pentujeni luokse, ja käänsin katseeni Ruohopentuun. *älä kuole vielä pikkuinen... sinulla on vielä koko elämä edessä!* ajattelin, ja purskahdin itkuun. *älä kuole, jooko!* huusin mielessäni ja itkin. Hieman kauempana minusta istuva Raitasydän nousi seisomaan ja käveli viereeni.
"Ei hätää. Hän selviää kyllä" Raitasydän sanoi hiljaa. Käänsin katseeni häneen, ja huomasin, että kaikki itkivät. Katsahdin pentujani, jotka itkivät lähes kuolleen veljensä vieressä kuonot painautuneena tämän turkkiin.
"Varmastiko?" kysyin hiljaa, ja Raitasydän nyökkäsi.
"Muista, että Ruohopentu on nuori ja vahva. Hän kestää kyllä. Sitäpaitsi hän ei ehtinyt kuin maistaa sitä." hän maukui. Minua lohdutti kuulla ne sanat, ja muistin kuulleeni ne ennenkin. Mieleeni palasi päivä, jolloin olin joutunut ketun löylyttämäksi, ja jäänyt moneksi päiväksi parantajan pesään. Raitasydän oli lohduttanut minua silloin juuri noilla sanoilla.
"Muista, että olet nuori ja vahva. Selviät kyllä." hän oli sanonut, ja hymyillyt. Hymy levisi kasvoilleni, ja pieni kyynel vierähti poskelleni.
"Niin... kiitos" sanoin hiljaa, ja käänsin katseeni Ruohopentuun ja muihin pentuihini. Yhtäkkiä Ruohopentu alkoi heräillä, ja nousi seisomaan.
"Äiti..." hän mumisi hiljaa. Korvani nousivat pystyyn, ja sydämeni täytti riemu ja onni.
"Olen tässä..." sanoin, ja painoin poskeni Ruohopennun poskea vasten. Ruohopentu päästi pienen vinkauksen, muttei se johtunut kivusta, vaan onnesta. Hän oli taas kunnossa. *Miten ihmeellinen parantumisnopeus hänellä onkaan...* ajattelin.

Heräsin pian sumuiselta aukealta, jossa olin käynyt monen monta kertaa pentujeni syntymän jälkeen.
"Äiti! Oletko täällä?" huhuilin emoani paksun sumuverhon ympäröimänä. Kuulin naurahduksen, ja lähestyviä askeleita. Miltei heti sen jälkeen haistoin emoni lämpimän tuoksun. *olet siis...* ajattelin. Pian erotin emoni siniharmaan hahmon ja hohtavansiniset silmät. Samana sekunttina erotin myös hänen turkissaan olevat täplät ja selässä olevan valtavan arven. Sain kylmänväreitä, kun ajattelin itseni samassa tilanteessa mitä emoni oli kokenut saadessaan tuon jäljen. Tammiklaanin kissa oli hyökännyt hänen kimppuunsa ja vaatinut osaa Sumuklaanin reviiristä. Kun Lumiruusu ei ollut suostunut, Tammiklaanin kissa oli sivaltanut hänen selkäänsä, ja lähes tappanut hänet. Sen jälkeen koko Tammiklaanilaista ei ollut kuulemma näkynyt. Havahduin ajatuksistani, kun emoni hännänpää kosketti etukäpälääni vahingossa.
"Milläs asialla tänään liikut?" Lumiruusu kysyi huvittuneesti, aivan kuin olisi tiennyt, mitä olin kysymässä. Emoni naurahti, mutta minä pysyin rauhallisena ja katsoin häntä vakavana.
"Haluan tietää, pelastitko sinä Ruohopennun" vastasin jämäkästi. Lumiruusu naurahti taas, ja käänsi kaseensa minuun.
"Kyllä vain. Enhän voi antaa sinulle käydä samalla tavalla kuin minulle!" emoni virkkoi. Hymähdin, ja pyöräytin päätäni.
"Arvasin" tokaisin, ja naurahdin itsekkin. Me molemmat purskahdimme nauruun, ja nauroimme yhdessä ties kuinka kauan, kunnes heräsin taas omalta makuusijaltani. *kiitos, äiti...* ajattelin, ja katsoin kiitollisena kaikkia neljää pentuani.

//juuh, vähän tönkkö loppu ja lyhyt tarina muttah! xD kyllähän se varmaan siitä! :D

Vastaus:

40 tp! Muistathan, että pennut sanovat aina emo eikä äiti, ja tammiklaanilainen kirjoitetaan pienellä ;)

Nimi: Ruuzsu

01.02.2017 09:40
Pöllösulka- Ruohoklaani
"Unihöyhen, arvaa mitä!" Juoksin ulos parantajan pesästä.
"No annas kun arvaan, läskiseni, me saamme pentuja?" Unihöyhen naurahti kysyvästi.
Tuijotin häntä. *Läskiseni? Oletpa outo.* Ajattelin mutta nyökkäsin. Juoksin pentutarhaan. Unihöyhen virnuili perääni. Minä halusin jo metsälle mutta mitä sille voi että saan pentuja. Laitoin pennuille pesät valmiiksi. Nyt pitäisi odottaa vielä Viikko niin pennut tulisivat maailmaan.
// Tynkääääääääääääää

Vastaus:

10 tp :)

Nimi: Ruuzsu

24.01.2017 08:09
Heräsin aamulla auringonsäteiden säihkyessä silmilläni. Minulla oli sellainen olo että voisimme palata klaaniin. "Kajotähti, montako elämää sinulla vielä on?" Kuulin jonkun oppilaan kysvän. Kajotähti vaan käänsi selkänsä ja tuhahti: "Mitä se sinulle kuuluu!?" Sitten hän meni luolan taakse ja viittoi hännällään minutkin sinne. "Mitä asiaa sinulla oli minulle?" Miu'uin ystävällisesti. "No että. Voisitkohan sinä mennä kumppanisi ja Viimatassun kanssa katdomaan, voimmeko palata jo reviirillemme." Kajotähti liikahteli hermostuneesti puhuessaan. "Onko jokin vialla?" Kysyin säikähtäneesti." Noh, niin ja näin. En tiedä montako elämää minulla on." Päällikkö huokaisi.
"Et kai sinä vielä kuole?" Huomasin anelevani. "Sitä ei koskaan tiedä. Mutta vaikka kuolisinkin, näkisit minut vielä. Unissasi. Usko pois. Ja kaikkein rakkaimmilta saat joskus vielä päällikön elämät. Sinusta tulee vielä suuri johtaja joka osaa rauhoittaa kaikki kiistat." Kajotähti hymyili minulle. "Selvä. Lupaan tehdä tehtävän, jonka minulle annoit. " Sanoin päättäväisesti. "Hyvä. Lähtekää ennen kuunhuippua. Tulen auttamaan sinua matkallasi. Unissasi. Muista se." Kajotähti hymyili. Lähdimme illalla. Lumessa oli aika vaikeaa juosta, joka vaikeutti matkantekoa. Kun vihdoin pääsimme perille, huomasin että leiri oli tuhon oma. Viimeiset liekit leimusivat vielä mutta sammuivat pian. Huomasin läpikuultavan kissan tulevan luokseni. Se oli Kajotähti. Hän oli lähettänyt minulle haamunsa. Katselimme leiriä pitkän aikaa kunnes haamu-Kajotähti lähti juoksemaan metsään. Se haihtui. Lähdimme takaisin luolalle. Onnekseni kaikki oli kunnossa siellä. "Leiri on tuhottu. Varokaa tulta." Huokaisin. Kaikki tuijottivat minua. "Tu-tuhottu?" Kuulin Marjaturkin vapisevan. Nyökkäsin.
//Oli pakko tehä vähän jatkoo tolle äsköselle tynkäselle xD

Vastaus:

30 tp! Kiva tarina, mutta en ihan tajunnut tuota haamujuttua ;/

Nimi: Ruuzsu

24.01.2017 07:41
Pöllösulka-ruohoklaani
Tassutin ulos luolasta vesipisaroiden tippuessa nenälleni. Pian voisimme palata klaaniin ja alkaa koota tuhoutunutta uudelleen. "Hei Pöllösiipi! Lähdetäänkö metsään?!" Usvaraita huusi. En ollut koskaan käynyt hänen kanssaan metsällä. "No hyvä on sitten." Murisin tyytymättömänä . Usvaraita huomasi että minä pelkäsin vähän ja sanoi : "Olen klaanitoverisi. Etko tajua. Tule nyt vaan en minä sinua syödä aio." Tuhahdin ja lähdin hänen peräänsä. Kun palasimme, toimme klaanillemme riistaa ja menimme touhuihimme. Lörpöttelin taas hetken Unihöyhenen kanssa pennuista. Sitten menin pesääni ja käperryin unille.
//öö tää on taas tämmöne xD

Vastaus:

25 tp ;) Koita tarkistaa se nimi vaikka joka kerta niin ei tulisi virheitä <3

Nimi: vattu

22.01.2017 14:53
Varjopentu-Sumuklaani

"huoh," huokaisin, sillä en päässyt ulos lumen määrän takia. Soturit yrittävät pitää suuaukon auki, ettei se tukkiutuisi. Ja lähes puolet sotureista oli keräämässä risuja pientä suojaa varten. Aina kun edellinen porukka risuja hakeneita oli tullut, lähti seuraava.
"Milloin pääsee pihalle?" kysyin emoltani Valkokäpälältä.
"Vielä kerran et ennen kuin myrsky laantuu," hän vastasi. Katsahdin sisareeni Usvapentuun, joka nukkui. Päätin itsekkin yrittää nukahtaa, joten painoin kuononi käpälieni alle, mutta vaikka kuinka yritin en saanut unta, sillä joko tuuli ulvoi niin, ettei omia ajatuksiaan edes kuullut tai oli muuten niin kova meteli. Vähän ajan päästä päätin nousta ja vähän lämmitellä, mutta en pystynyt nousemaan ja huomasin olevani yksin. Ihmettelin pihalta loistavaa valoa ja, että oli lämmin. Pian tajusin, että jossain oli tulta. Yritin yhä kovemmin nousta, mutta en kyennyt. Huomasin pian kissan tulevan auttamaan minua, mutta ennen, kuin kiitosta ehdin sanoa hän paiskasi minut kalliota vastaan. Mietin jo, että kissa tappaisi minut, mutta hän oli poistunut luolasta. Olin yksin, kun liekit lähenivät ja tarttuivat turkkiini.
"Herää Varjopentu," sisareni hyppeli ympärilläni samalla hokien sitä. Sain varmaan traumat siskoni takia, koska hyppäsin emoni päälle herättyäni.
"Mikä nyt on?" emoni kysyi.
"Näin vain painajaista," vastasin.

// ja se uni on vaan unta ei näky, vaikka hyvin voisi olla näky, mutta anyway pitkästä aikaa tarina täällä

Vastaus:

10 tp! Minulle jäi hiukan epäselväksi, mistä Varjopentu ei päässyt ulos? Pentutarhasta, pienemmästä luolasta vai leiristä? Pentutarhan suuaukkoa lumi ei voi peittää, koska se on syvällä luolan sisällä, ja leiristä pennut eivät pääse muutenkaan.

Nimi: Ruuzsu

20.01.2017 14:35
Pöllötassu-Ruohoklaani
"Huah. Kauanko on vielä matkaa, Pöllösiipi?" Kajotähti kysyi. "Tässä se on." Kuulutin joukon etupäästä. "Hei! Si- ooooh, kokonainen Klaani!" Kooppa ilmoitti nähdessään koko klaanin perässäni. "Jep. Tässä on Kajotähti, minun päällikköni. Ja tämä on upea parantajamme Aamulehti, joka sai ennustuksen alkujaan, mutta me Viimatassun kanssa kuulimme sen. "Esittelin Koopalle. "Joop. Olen laittanut teille jo pesät valmiiksi, katsos vähän ajattelin että tulee pari muutakin." Kooppa hymyili. Kotiuduimme sinne, soturit lähtivät metsälle paitsi minä. Aamulehti ja Kooppa etsivät yrttejä ja juttelivat yhdessä luolan viereisellä niityllä. Pidin vartiota ja keskustelin Viimatassun kanssa hiiristä mitä olimme joskus saanut kiinni. Unihöyhenen tullessa luolan pihaan metsästä, juoksin hänen luokseen ja sidoimme häntämme toisiinsa. "Voi kun saisimme vielä joskus pentuja" hymyilin ja painoin pääni Unihöyhenen turkkiin. "Vielä joskus saamme. Varmasti." Unihöyhen suputti korvaani. Tuli myöhäinen ilta. Menimme pesiimme ja juttelimme vielä hetken pennuista. Sitten nukahdimme.

Aamu, Koopan luola.
"Mitenköhn klaanillemme käy?" Kysyin Aamulehdeltä hänen sekoitellessaan yrttivoidetta aamupartion haavoihin."En ole varma." Aamulehti huokaisi.
//tää nyt oli joku tynkä mut ei kai haittaa (;

Vastaus:

20 tp:) Otsikossa lukee Pöllötassu, ja ensimmäisessä vuorosanassa Pöllösiipi. Suosittelisin tarinoiden huolellista tarkastamista ennen lähettämistä ;)

Nimi: Kissanminttu

19.01.2017 17:37
kuutamokuiske/pisaraklaani

Istuin Suomuturkin vieressä tavoitellen hänen katsettaan. En ehtinyt sanomaan mitään ennen kuin Suomuturkki nuolaisi korvieni välistä ja kuiskasi minulle:
"Meidän pennuistamme tulisi ihania. Niin, että haluaisitko pentuja?"
Katsahdin yllättyneenä Suomuturkkiin, mutta vastasin mielissäni:
"Totta kai minä haluan! Mitä oikein ajattelit kun kysyit "haluasinko" niitä?"
Tunsin Suomuturkin painautuvan minuun ja kehräävän minulle sen jälkeen:
"En tiedä"
Annoin kehräyksen tulla kurkustani kietoessani häntäni Suomuturkin häntään.
Istuimme siinä nauttien toistemme seurasta vielä jonkin aikaa, kunnes jouduimme lähtemään päivän tehtäviin.
Tassutellessani leirin uloskäynnille juoksi luokseni Roihuhäntä, joka näytti hiukan vaivaantuneelta. Käännyin varapäälikköä kohti ja istahdin nykäisten häntääni närkästyneenä.
"Ajattelin, että voisit tulla tänään kokoontumiseen? Jos siis vain haluat." Roihuhäntä tokaisi tultuaan luokseni.
" No voinhan minä tulla..." vastasin Roihuhännälle, joka nyökkäsi ja lähti kohti päälikön pesää. *Kumpa voisi itsekkin olla joskus päälikkö..* Huokaisin, mutta ajattelin, että joku jälkeläisistäni saisi hoitaa sen. Nousin ja venytin selkäni kaarelle venyttääkseni sitä, sillä se oli ollut kipeä jo muutaman auringonnousun.
"LÄHDETÄÄN" Raitatähti kuulutti ja lähti johtamaan partiota ulos leiristä.
Jäin taas partion viimeiseksi, jotta voisin tarkkailla ettei kukaan jäisi jälkeen, Roihuhännän käskystä. Suuntasimme kohti Sumuklaanin rajaa aika nopealla tahdilla, sillä olimme hieman myöhässä. Tämä olisi minun 4. kerta kokoontumisessa.
Saapuessamme joelle oli kuu jo melkei huipussaan, joten Raitatähti kiri vauhtia kovemmaksi, jotta ehtisisimme ajoissa Mahtikivelle. Jyrkänteelle saapuessamme jouduimme kiertämään järven suuntaa, jotta pääsisimme Sumuklaanin reviirille turvallisesti loivemmasta kohdasta jyrkännettä. Noustessamme jyrkännettä alkoi sataa lunta, joka vaikeutti jyrkänteellä kiipeämistä.

//joo teen tän tarinan kokoontumisesta tälleen paloissa, joten huomenna tulee ns. toinen osa tästä tarinasta. ja laitoin pentuhaken;)

Vastaus:

40 tp! Minäpäs katson pentuhaken. Mukava tarina :)

Nimi: Ruuzsu

18.01.2017 16:22
" Viimatassu vastasi. "Joo. " sanoin.


"Pöööllööö! Herää!" Viimatassu kuiskasi. Lähdimme. Kiersimme hiljaa tammiklaanin rajan lävitse ja sieltä metsään. Se oli pimeä, vain hiljainen pöllön huuto kuului yössä."Tuonne." Totesin ja osoitin tassullani metsän synkkää nurkkaa päin. Siellä itki joku. Pieni nyyhke kuului meidän korviimme viidentoista hännänmitan päästä. Se oli aika iso outo otus, jollaista ei kotona ollut näkynyt. "Hei kisut." Se sanoi ja katsoi meihin. Kangistuimme kauhusta. "Olen Mimi. Ihminen. " Se sanoi. *ihminen? Mikä se on?" Ajattelin. Lähdimme juoksemaan olennon ohi ja löysimme luolan. "No heei! Keitäs ne nämä on?! En olekkaan vuosiin saanut vieraita!" Kuului vieras ääni. "Öh, ol-olemme Pöllö sulka ja Viimatassu" vastasin. "Ai niin, minä olen Kooppa. Sanokaa Kooks vaan." Koopaksi esittäytynyt kissa vastasi. "Hyvä on. Saisimmeko yöpyä täällä?" Viimatassu kysyi. "Noh, pesät ovat vähän sotkussa mutta siitä vaan." Kooppa sanoi. Yövyimme luolassa.

Aamu
"Tiedättekös, minulle sanottiin että tänne tulee oppilas ja soturi. Te ne olettekin varmaan. No, minulla on ennustuksesta tietoa. Teidän täytyy kertoa klaanillenne että tulipalo tulee. Ja suuri sellainen. Lähtekää, sillä aikaa ei ole paljoa. Ja tässä pari hiirtä mukaan teille niin ette näänny." Kooppa kertoi. "Kiitos, tulemme taas pian käymään!" Huusimme ja riemuitsimme.

Klaanissa sillä aikaa
"Missä ovat Viimatassu ja Pöllösulka!?" Kajotähti huuteli ympäri leiriä. "En tiedä!" Kaikki oppilaat huusivat kuorossa.

Tammiklaanin ja Ruohoklaanin rajalla päivä myöhemmin
"Pöllösulka! Viimatassu! Te palasitte!" Klaani huusi. "Noh, meillä ei ole kovinkaan hyviä uutisia.." Sanoin. "No!?" Kajotähti huusi. "Klaaniin tulee tulipalo." Huokaisin. "Kaikki, lähdetään! Me emme voi jäädä tänne!" Kajotähti huusi hädissään."Minä tiedän. Mennään Koopan luo metsään." Sanoin. Ja niin lähdimme matkaan, minä ja Viimatassu etunenässä.

Vastaus:

Näistä tarinoista saat yhteensä 35 tp :)

Nimi: Ruuzsu

17.01.2017 17:34
Pöllösulka-Ruohoklaani
"Heei! Tajusinko juuri-," Viimatassu aloitti
"Että soturi olen minä ja oppilas sinä." Keskeytin ja nyökkäsin. "Hei! Tules sieltä!" Sinihäntä huusi minulle. "Minun pitää mennä, jutellaan myöhemmin." Sanoin nopeasti Viimatassulle ja nelistin Sinihännän ja muun rajapartion luo. Siinä oli Ratamosydän, Kultajalka, Vinhahäntä, Mustakynsi ja tietenkin Sinihäntä.Tarkistimme rajat onnistuneesti. Kun palasimme leiriin, menin heti juttelemaan Viimatassun kanssa. "Milloin lähdemme?" Kysyin. "Heti huomenna kuunnousun aikaan.
//jatkoo tulossa

Nimi: Ruuzsu

17.01.2017 08:22
Pöllösulka-ruohoklaani
"Hei! Minä sain sen kiinni!" Viimatassu tiuskaisi minulle. "No, olisit vienyt sen tuoresaaliskasaan, pennuille tai klaaninvanhemmille. Sitä paitsi minä olen soturi." Isoittelin. "Aha. Otetaanko kisa? Se, että olet soturi, ei sano sitä oletko viisaampi kun minä... tai että olet parempi saalistaja kuin minä." Viimatassu nosti riitaa.
"Hihii, minä voitan kuitenkin!" Sanoin ja nostin leikillä tassun ilmaan. "Hei! Tuu kuuntelemaan! Aamulehti ja Kajotähti juttelee tuolla!" Viimatassu huudahti.
"Hei Kajotähti. Minulle tuli viime yönä ennustus, joka kertoi klaanin tuhosta. En kyllä ymmärrä, sillä täällähän on kaikki kunnossa, on ollut jo pidemmän aikaa." Aamulehti puhui lempeällä äänellään hermostumatta. "Mitä siinä sanottiin?" Kajotähti hätääntyi. "Että Tulee tuho, on kaksi nuorta, oppilas ja soturi jotka pitävät aina klaanimme puolta. He pelastavat klaanin vielä pian, kulkevat pitkälle, palaavat kunnossa, tiedetään että, he taistelevat puolesta. " Aamulehti runoili. "Oppilas ja Soturi!? Soturin ehkä ymmärrän mutta että oppilas??" Kajotähti hätäili. "Ei hätää. He kyllä ymmärtävät. Soturi pitää huolta oppilaasta." Aamulehti rauhoitteli. Kajotähti ryntäsi ulos parantajan pesästä ja minä tajusin,että ne oppilas ja soturi olivat minä Ja Viimatassu.
// oli 15 min aikaa kirjoittaa..m

Vastaus:

30 tp Odotan jännityksellä seuraavaa ;)

Nimi: Kissanminttu

15.01.2017 11:58
Pisaraklaani/Kuutamokuiske

Viileä tuulenvire puhalsi sotureidenpesän läpi herättäen Kuutamokuiskeen. Kuutamokuiske nousi ylös ja huomasi olevansa yksin pesässä. Venyttellessään hän kuuli onnekseen Roihuhännän jakavan partioita. Kuutamokuiske kipitti nopeasti ulos pesäsätä ja änkesi muiden joukkoon päästäkseen johonkin partioon.
"Kuutamokuiske mene sinä Sammaljalan, Pensasturkin ja Myrskyhännän kanssa rajapartioon Sumuklaanin rajalle." Roihuhäntä vinkkasi Kuutamokuiskeelle, joka oli hivenen pettynyt, sillä hän ei ollut päässyt metsästysparsioon. Myrskyhäntä heilautti häntäänsä muille merkiksi, että he lähtisivät. Kuutamokuiske jättäytyin joukon hännille, jotta hän saisi olla yksin.
Heidän päästyään kauvemmaksi leiristä Kuutamokuiske haistoi hiiren ja painautui vaanimisasentoon. Hän havaitsi hiiren touhuavan pajun juurella. Hän hiipi lähemmäs ja iski kyntensä hiireen. Nopeasti hän tappoi sen parilla näykkäyksellä. Kuutamokuiske nousi hiiri hampaissaan seisomaan, mutta hän ei enään nähnyt partiota missään. *He eivät varmaan huomanneet, että jäin jälkeen* Kuutamokuiske tokaisi ja hautasi saaliinsa nopeasti. Haudattuaan hiiren hän huomasi muiden tassunjäljet lumessa ja lähti seuraamaan niitä. Nopeasti Kuutamokuiske pinkaisi matkaan, ja jo hetken päästä hän erotti partion kauvempana. Kuutamokuiske kiihdytti vauhtiaan, jotta saisi muut kiinni ennen kuin he huomaisisivat hänen kadonneen. Lähestyessään muita hän muisti ketun, joka oli yrittänyt saada hänet ja muita partiossa olleita saaliikeseen. Hän haistoi valjun ketun hajun siinä kohdalla missä kettu oli ollut muutaman auringonnousua sitten.
"Mihin jäit?" Myrskyhäntä tiukkasi Kuutamokuiskeelta hänen saatuaan partio kiinni.
"Haistoin hiire-en ja ajattelin, että voisin saalistaa sen." Kuutamokuske yritti selittää, vaikka tiesi kuulostavansa aivan hiirenaivoiselta.
" Tiedän, että pidät saalistamisesta, mutta annetaan metsästyspartion hoitaa se. Varsinkin nyt kun olet rajapartiossa." Myrskyhäntä vastasi jo vähän lempeämmin."Tule, muut odottavat." Myrskyhäntä lisäsi ja kääntyin muiden suuntaan. Kuutamokuiske tuhahti, mutta lähti lähti seuraamaan Myrskyhäntää, joka liukasteli Sammaljalan ja Pensasturkin luo.

Heidän merkattuaan raja, oli jo auringonhuippu. Kuutamokuiseen ja muiden tassuttaessa leiriä kohti alkoi sataa lunta hyvin sankasti.
"Pysykää kaikki lähettyvillä, jotta ette eksy lumisateessa." Myrskyhäntä kiusoitteli, joukon kärjestä. Kuutamokuiske tassutti Myrskyhännän viereen ja kysyi voisivatko he kiertää erään pajun kautta, sillä hänen saalistama hiiri oli yhä siellä.
"Hyvä on, mutta nopeasti..." Myrskyhäntä myöntyi närkästyneen näköisenä. Kuutamokuiske jättäytyi taas partion hännille, heidän kääntyessään pajua kohti.

Lumisade alkoi jo laantua ja aurinko alkoi näkyä pilvien takaa heidän saapuessaan leiriin.
Kuutamkuiske ravisteli turkkiaan ja vei hiiren tuoresaaliskasaan, joka näytti onnettoman pieneltä. Nopeasti hän nappasi hiiren ja tassutteli Suomuturkin viereen syömään.

//kirjoitan seuraavaksi kokoontumisesta:)

Vastaus:

45 tp! Mukava partiotarina. Muistathan, että sotureiden pesä kirjoitetaan erikseen ;)

Nimi: Ruuzsu

14.01.2017 21:11
Pöllösiipi-Ruohoklaani
"Pöllösiipi, jos sinulla on luppoaikaa, voitkin tulla minun ja Viimatassun kanssa partioon", Kajotähti tokaisi. Vilkaisin epävarmasti ensin Hallakuonoa ja sitten Päällikköäni, joka liikehti vähän levottomasti.
"Hyvä on sitten", miukaisin. "Hei sitten, Hallakuono", jatkoin nopeasti ja menin Kajotähden perässä ulos.

"Minne me menemme?" kysyin päälliköltämme kun olimme kävelleet jonkun matkaa metsässä.
"Käymme Varjoklaanin rajalla uusimassa rajamerkit", Kajotähti kertoi.
"Sitten sinä ja Viimatassu voitte metsästää vähän", Usvajalka lisäsi. Vilkaisin Viimatassua, joka vastasi katseeseeni viileästi. En ollut koskaan oikein pitänyt Viimatassusta, sillä hän yritti aina olla huomion keskipisteenä jokaisessa asiassa. Mutta kai tuo nyt tämän kerran meni.
"Selvä!" tokaisin. Valkotassu tuhahti.
"Miksemme me voi vaikka harjoitella taistelua? Kyllä minä osaan jo metsästää", Viimatassu nurisi. Usvaraita siristi tälle silmiään.
"Nyt ei ole kyse osaamisesta, nyt on kyse klaanin ruokkimisesta", hän kertoi oppilaalleen, ja hänen äänensävynsä oli kireä. Minusta tuntui, että he olivat käyneet tällaisia keskusteluja ennenkin.
"Miksi Päälliköt eivät voi ruokkia klaania? Päällikön pitäisi opetella kaikkea, niin osaisimme puolustaa klaania!" kollioppilas valitti.
"Pääliköillä on paljon muutakin tekemistä. Ja, osaan kyllä kaiken tarpeellisen." Kajotähti maukui kyllästyneenä. Viimatassu murahti hiljaa.
"Me kadehdimme teitä oppilaita, kun teidän elämänne on vielä niin vapaata", Äitini jatkoi Viimatassulle. Äitini puhe oli hieman kärsivällisempää kuin Kajotähden. Se yllätti minua vähän, sillä olin odottanut, että hänellä olisi mennyt hermot keskustelua kuunnellessa.
"Voimmeko vain jatkaa matkaa?" kysyin kyllästyneenä.
"Viimatassu, voisit sinäkin vähän ajatella", tokaisin vielä kollille.
"Minun ei tarvitse vielä ajatellakaan soturien velvollisuuksia. Niin, ja et ole mestarini joten lakkaa määräilemästä minua." Viimatassu naukaisi. Äitini vilkaisi Kajotähteä osin huvittuneen näköisenä ja he lähtivät kävelemään kylmässä kohti rajaa.
Loikin heidän peräänsä ja Hallakuono tuli perässä.

Minä ja Hallakuono palasimme leiriin. Olin saanut kiinni varpusen, josta olin oikeastaan erityisen ylpeä. Se oli aika suurikokoinen lehtikadon aikaiseksi linnuksi.
Sisareni ja äitini olivat vaihtamassa kieliä muiden sotureiden kanssa, enkä kehdannut mennä häiritsemään heidän juttutuokiotaan. Olin viemässä varpusen klaaninvanhimmille, mutta muutin mieleni ja vein sen sittenkin ensin näytille tovereilleni .
Unihöyhen oli nokosilla pesän perällä, mutta Valkoviima oli hereillä. Hän kääntyi katsomaan minua kun tulin sisään.
"Tervehdys, Pöllösiipi." Valkoviima maukaisi. Hymyilin hänelle ja mutisin tervehdyksen varpusen takaa.
"Tässä", maukaisin ja pudotin varpusen hänen eteensä. Hän katsoi minua tylsistyneenä.
"Sinäkö tuon nappasit?" hän kysyi ja käänteli sitä tassullaan. Nyökkäsin innokkaasti ja istahdin hänen eteensä.
"Jep." Lisäsin . Valkoviima hymyili.
"Hieno saalis. Menehän nyt siitä suorittamaan velvollisuuksiasi", hän sanoi. Nyökkäsin ja lähdin pesästä.
Leiriaukiolle palattuani muistin Hallakuonon. Tätä ei näkynyt enää aukiolla, joten oletin, että hän oli nyt Metsästämässä jotain. Katselin hetken ympärilleni ja koitin keksiä tekemistä.
"Hei Pöllösulka!" Viimatassu loikki luokseni.
"Kuulin Valkoviimalta että sait kiinni varpusen", Kolli sanoi. "Saanko nähdä sen? Se oli kuulemma iso."
"Ehkä, jos Korsinenä antaa sinun kaivaa sen vatsastaan", vastasin. Viimatassun lavat lysähtivät. Hän näytti hetken pettyneeltä ja alkoi sitten nauraa.
"Joo, minäpä menen kysymään Korsinenältä. Ehkä hän kertoo minulle jonkun tarinankin!" Viimatassu sanoi ja lähti juoksemaan kohti klaaninvanhempien pesää.
Katselin hänen menoaan ja hymyilin ystäväni pirteydelle. Hän jaksoi aina loikkia ja pomppia ympäriinsä.
Lähdin tassuttamaan kohti Sotureiden pesää. Minua väsytti pitkän kävelemisen jälkeen. Halusin nopeasti nukkumaan.

Äitini ja Sinihäntä juttelivat metsästämisestä, kun tulin sisään. Tervehdin heitä nopeasti ja käperryin omalle makuusijalleni. Nukahdin nopeasti ja vaivuin syvään uneen.

Vastaus:

Melkein koko tarina oli kopiota toisesta tarinasta, Kuunkehrästä. Se ei ole laisinkaan sallittua. Lisäksi hahmosi nimi on tietääkseni Pöllösulka, ei Pöllösiipi. Varjoklaanista nämä kissat eivät ole myöskään ikinä kuulleetkaan.

Nimi: kiss

08.01.2017 11:57
Kuutamokuiske/Pisaraklaani

"Kuutamokuiske, Savuhäntä, Varpusturkki ja Viimahäntä. Te lähdette metsästyspartioon johtajananne Mustatäplä." Roihuhäntä kuulutti sammalkiven juuresta jakaessaan klaanin kissoja päivän tehtäviin.
Kuutamokuiskeen käpäliä syyhytti päästä ulos leiristä raikkaaseen ilmaan.
"Mihin menemme saalistamaaan?" Varpusturkki kysyi kynsiessään maata kynsillään kärsimättömästi.
"Menemme tänään joelle saalistamaan." Mustatäplä tokaisi ja lähti johdattamaan heitä ulos leiristä. Kylmä viima puhalsi niin kovaa että melkein pajunoksat koskettivat maata. Kuutamokuiske kiihdytti vauhtiian päästäkseen joukon kärkeen isänsä rinnalle, jotta voisi jutella hänelle. Viimaturkki ei huomannut häntä Kuutamokuiskeen harmiksi, sillä hän oli kiinnittänyt huomionsa muualle. Kuutamokuiske näpäytti isäänsä kevyesti hännällä kiinnittääkseen hänen huomionsa. Viimaturkki hätkähti ja kääntyi katsomaan tytärtään ärtymys silmissään. Kuutamokuiske ihmetteli isänsä ärtyisyyttä, mutta alkoi kuitenkin puhua hänelle: "Riistaa on paljon vähemmän, kuin viime lehtikatona."
Viimaturkki murahti Kuutamokuiskeelle ja käänsi päänsä.
*Mikähän hänellä mahtaa olla kun on niin ärtyisä?* Kuutamokuiske kysyi itseltään samalla, kun huomasi olevansa jäänyt joukon hännille.
"HYSSTT!" Mustatäplä sihahti ja painautui matalaksi ja viittoi muitakin tekemään samoin.
Kuutamokuiske avasi suunsa haistaakseen miksi Mustatäplä oli pysähtynyt ja tosiaan heidän ympärillään leijui tuore ketun hajujälki.
"Kettu, kiivetkää tuonne puuhun! Minä käyn hakemassa lisää sotureita." Mustatäplä kuiskasi ja lähti nopeasti kohti leiriä.
He olivat saapuneet Sumuklaanin rajalle, jossa oli enemmän puita, kuin muualla reviirillä.
"Tulkaa!" Varpusturkki sihahti heidän lähellä olevan puun oksalta. Kuutamokuiske lähti kiipeämään varovasti puuta pitkin lähimmälle oksalle. Muut kapusivat hänen perässään puuhun kököttämään. Kuutamokuiske painoi kyntensä syvemmälle oksaan, kun sananjalat alkoivat heilua ja niiden seasta tuli ISO kettu kani hampaissaan. Kuutamokuiskeen sydän löi entistä kovempaa ketun lähestyessä puuta pudottaen kanin maahan ja muristen uhkaavasti.
Kuutamokuiske kääntyi isäänsä päin, joka sähisi ketulle raivoissaan. Kuutamokuiske lähestyi varovasti isäänsä kohti peläten, kuin pentu suurta kettua, joka alkoi ravistaa puuta.
Viimaturkki kääntyi Kuutamokuiskeeseen päin ja murisi hänelle: "Älä tule lähemmäs tai muuten, jos se saa tiputettua minut tai sinut, me molemmat tipumme!"
Kuutamokuiske katsoi isäänsä pelko silmissään *Miten hän saattoi puhua noin tyttärelleen?* Kääntäessään katseensa takaisin kettuun hän horjahti melkein oksalta alas ketun huitaistessa käpälällään meilkein osuen heihin. Kuutamokuiske painoi kyntensä tiukemmin puuhun kiinni, jottei putoisi, vaikka kettu huitaisisi uudestaan heitä kohti.
Kuutamokuiske värähti tuntiessaan turkillaan Varpusturkin.
"Ei hätää. Apujoukot tulevat pian." Varpusturkki kuiskasi hiljaa, jottei kukaan kuulisi.
Kuutamokuiske ihmetteli kollin tapaa rauhoittaa häntä, mutta silti hän oli yllättynyt, että Varpusturkin sanat olivat rauhoittaneet häntä hieman. Kettun murina havahdutti hänet ajatuksistaan todellisuuteen. Samalla hetkellä hän kuuli muiden saapuvan auttamaan heitä.
Leopardipilkku loikkasi ketun kimppuun ja huotoi ketun kuonoa kynsillään. Samalla muutkin tulivat auttamaan Leopardipilkkua ketun häätämisessä. Jopa Kuutamokuiskeen isä oli hypännyt puusta auttamaan muita. Kettu ulisi kun tunsi jonkun viiltävän hänen kylkeään ja kuonoaan. Häntä koipien välissä kettu lähti paikalta pian ja Kuutamokuiske, Varpusturkki ja Savuhäntä pääsivät laskeutumaan alas puusta. Kuutamokuiske etsi Suomuturkkia katseellaan, muttei löytänyt häntä. *Eikö Suomuturkki ollut mukana häätämässä kettua?*
"Teidän on parasta palata takaisin leiriin ja yrittää saalistaa matkalla." Roihuhäntä tokaisi ja lähti kohti leiriä. Kuutamokuiske lähti perässä Varpusturkin kanssa jutellen.

// Joo kokeilin kirjoittaa (hän) muodossa. :)

Vastaus:

50 tp! Upea tarina ;)

Nimi: Huurre

08.01.2017 10:40
Viimapentu, Ruohoklaani.

Tuisketuuli käski meidän Kanervapennun kanssa leikkiä pesämmä luona. Sillävälin hän etsisi muita lumen alle jääneitä kissoja.
"Minä voin olla Ruohoklaanista ja sinä Tammiklaanista." Kanervapentu päätti. Ku taas minä ravistin päätäni.
"Miksemme voisi leikkiä jotain muuta?" Kysyin Kanervapennult.
"No voimmme siepata sitten noita tippuvia lumihiutaleita!" Sisko sanoi ja alkoi loikkia kohti hiutaleita. Tuisketuuli tuli kohta ja käski mennä pesään.
"Soturit hoitavat tämän ongelman." Tuisketuuli lupasi. Käperryin lähemmäs emoa sillä minun oli kylmä.
"Nukkukaapas nyt." Emo sanoi. Nyökkäsimme Kanervapennun kanssa.
Heräsin pian sen jälkeen kun olin nukahtanut. En kumminkaan ollut omassa pedissäni emon vierressä vaan aivan jossain muualla. Kävelin pitkin metsää. En ollut koskaan nähnyt tätä paikkaa. Siellä oli paljon kukkia ja puita. Hiiret ja oravat vilistivät vähän väliä polun yli jota kuljin. Mikä paikka oli. Sitä minä en saanut selville kun Kanervapentu herätti minut taas.
Tuisketuuli ei ollut pesässä eikä luntakaan ollut enää niin paljon. Näi Kanervapennun kipuavan ylös kolosta.
"Emme saa mennä!" Sanoin ja kiskaisin Kanervapennun alas pesään.
"Miksi sinä noin teit?!" Sisko kysyi ka luimisti korvansa.
"Tuisketuuli ei ole antanut lupaa lähteä pesästä." Snoin ja Kanervapentu nyökkäsi niin kuin olisi yhtäkkiä ymmärtänyt mitä tarkoitin. Sitten me molemmat päätimme jatkaa nukkumista, ja samalla odotta emoamma Tuisketuulta.

//nopeasti jouduin kirjoittamaan sen takia lyhyys.

Vastaus:

25 tp :)

Nimi: Kuurakukka, Sumuklaani
Kotisivut: http://soturintie.suntuubi.com/

07.01.2017 23:58
Heräsin Varjopennun, Usvapennun ja Kimallusviiksen pentujen ääniin. Työnsin nenäni käpälieni alle, ja yritin nukkua. Nykyään makuusijani oli pentutarhassa, sillä minun, ja Vihermyrskyn pentujen syntymä oli lähellä. Vatsani oli pyöreä ja sitä nipisti vähän väliä. Pennut saattaisivat syntyä milloin vain. Purin hampaani yhteen, kun seuraava supistus iski. *pian on aika* ajattelin. Käänsin katseeni taistelua leikkiviin Varjopentuun ja Usvapentuun. Sitten katsahdin Kimallusviikseen ja hänen pentuihinsa. Aurinkopentu, Tuhkapentu ja Pilvipentu nukkuivat sikeästi emonsa vieressä. Haistoin tutun tuoksun, ja näin Vihermyrskyn astuvan sisään pentutarhaan.
"Miten menee?" hän kysyi. Vihermyrsky oli selvästi huolissaan. Sen huomasi jo hänen ilmeestään.
"Ihan hyvin. Vielä" vastasin kumppanilleni. Nousin istumaan ja aloin pesemään rintaani. Häntäni vääntelehti, kun tunsin mahani mouruavan.
"Pitäisi varmaan syödä taas jotain" tuhahdin nuolaisujen välistä. Ojensin selkäni venytykseen, ja nousin sitten seisomaan. Tassuttelin Vihermyrskyn kanssa tuoresaaliskasalle ja aloimme syömään yhteistä ateriaa. *ne voivat syntyä minä hetkenä hyvänsä* ajattelin.

Kipu kouraisi vatsaani, kun lepäsin omalla makuusijallani. Avasin silmäni, ja näin kaikkialla olevan pimeää. En nähnyt mitään. Nousin seisomaan ja vilkuilin hetken ympärilleni, kunnes näin jonkun kissan edessäni. "Hei taas" hän tervehti. Näin kissan ensimmäistä kertaa kunnolla, ja huomasin nyt, että hän oli naaras.
"Mitä asiaa sinulla on?" kysyin. Naaras katsoi minua silmiin, ja huomasin tällä olevan joku musta juttu kaulassaan. *kaulapanta!* tajusin.
"Kai minun tyttärelleni täytyy hänen pentujensa syntymästä ilmoittaa!" hän vastasi. Suuni melkein loksahti auki, kun kuulin, mitä naaras oli sanonut minulle.
"Tarkoitatko, että sinä olet... minun emoni?" kysyin silmät pyöreinä hämmästyksestä. Hän nyökkäsi, ja sanoi: "En ole tainnut ehtiä esittäytyä" katsoin emokseni esittäytynyttä kissaa silmiin korvat luimussa.
"Kaksijalkani kutsuivat minua nimellä Cher, mutta kun olin klaanikissa, nimeni oli Lumiruusu" hän jatkoi. Katsoin Lumiruusua edelleen silmiin korvat luimussa. Sitten muistin hänen puhuneen jotain pennuista.
"Sanoit, että sinun täytyy ilmoittaa minulle pentujeni syntymästä" tokaisin, ja nostin korvani takaisin pystyyn.
"Milloin ne syntyvät?" kysyin. Emoni heilautti korvaansa, ja vastasi: "Tänään" samassa hän katosi, ja jäin yksin.

Tunsin kivun vatsassani, ja parkaisin. Tiesin, ettei se olisi tavallinen supistus. Pennut syntyisivät! Kuulin nopeita askelia, ja haistoin Vihermyrskyn.
"Nytkö?" hän kysyi. Vihermyrsky oli ilmeisesti kuullut parkaisuni. Nyökkäsin vaimeasti, ja irvistin seuraavan kouristuksen iskiessä. Vihermyrsky säntäsi ulos, ja tajusin hänen lähteneen hakemaan Raitasydäntä. Pian hän palasikin parantaja mukanaan. Raitasydämellä oli tukko joitakin yrttejä hampaissaan, ja hän laski ne eteeni.
"Syö ne" hän käski. Nyrpistin nenääni, kun maistoin yrttien kitkerän maun, mutta pureskelin ne loppuun. Tunsin kaamean kivun, ja rääkäisin. Makuusijalleni tupsahti pieni märkä mytty. Raitasydän puhdisti sen nopeasti, ja laski sen vatsani eteen. Tämä toistui vielä kolmesti, ja pian neljä pentua alkoivat juoda. Makuusijani oli veressä, ja lysähdin maahan, sillä olin aivan poikki.
"Tarvitsetko jotain?" Vihermyrsky kysyi.
"Vettä" vastasin. Vihermyrsky ampaisi ulos pentutarhasta, ja kuulin hänen huutavan; "Kuurakukan ja minun pennut ovat syntyneet!" pian Vihermyrsky palasi vettä valuva sammalmytty hampaissaan, ja laski sen minun eteeni. Aloin lipoa sitä miltei ahnaasti, sillä minulla oli kamala jano. Tuntui kuin en olisi saanut vettä kuuhun! Saatuani tarpeeksi vettä, lysähdin taas maahan, ja ummistin silmäni.

Kun heräsin, haistoin jälleen Vihermyrskyn tuoksun, ja pian näin tämän edessäni.
"Ajattelin, että voisimme nyt antaa pennuille nimet" hän kehräsi. Hymähdin, ja pyysin Vihermyrskyä keksimään kahdelle nimet.
"Tuo valkoinen naaras voisi olla Valopentu ja ruskea kolli taas Käpypentu" hän ehdotti. Nyökkäsin, ja käänsin katseeni Vihermyrskystä pentuihini.
"Oranssihtava naaras voisi olla Oravapentu ja raidallinen kolli Koivupentu" sanoin. En yrittänyt pidätellä kehräystä, vaan annoin sen kuulua voimakkaana pentutarhassa.

//jejj!!! Kuurakukan pennut syntyivät vihdoin! :3 tässä siis pentujen tarkemmat ulkonäkökuvaukset:
Vanhimmasta nuorimpaan:

Käpypentu: ruskea kolli, jolla on keltaiset silmät

Valopentu: valkea naaras, jolla on hohtavansiniset silmät.

Ruohopentu: raidallinen kolli jolla on tummanvihreät silmät.

Oravapentu: oranssihtava naaras, jolla on tuuhea, punaruskea häntä ja kirkkaanvihreät silmät.

Niin joo! Valopentu on muuten sokea!

Vastaus:

Ihana tarina! Kuvailit loistavasti Kuurakukan tuntemuksia. Saat 50 tp!

Nimi: Huurre

07.01.2017 17:53
Viimapentu,Ruohoklaani

Käpälät jotka nojasivat päätäni vasten saivat minut heräämään.
"Kanervapentu! Pois päänipäältä." Ärähdin siskolle.
"Mutta muuten en pääse emomme Tuisketuulen toiselle puolelle!" Kanervapentu parahti.
"No olisit voinut pyytää että nostan sinut ja teidän pitäisi olla hiljaa. Muut nukkuvat." Tuisketuuli käski.
"Joo,joo." Sanoin sisareni kanssa.
Päätin jatkaa nukkumista sillä se oli jäänyt Kanervapennun takia kesken.
Tuisketuuli herätti minut suurin piirtein silloin kun vanhempi siskoni Kultaviilto toi meille kanin. Emomme vaihtoi hänen kanssa muutaman sanan ja sitten hän häipyi isämme luo.
"Saako maistaa!" Kanervapentu kiljaisi ja liukui Tuisketuulen selän päältä suoraa minun niskaani.
"Kanervapentu! Pois niskastani!" Kiljuin paniikissa.
"Joo,joo. Olin juuri lähdössä." Kanervapentu parahti ja loikkasi pois niskastani.
"Niin,saanko maistaa?" Kanervapentu jatkoi.
"Olet liian pieni,mutta voit sinä vähän maistaa." Tuisketuuli huokaisi. Tuisketuuli käski meidän pysyä pedillä kun hän kävisi päällikön luona. Kanervapentu käytti tilaisuutta hyväkseen.
"Nyt!" Sisko huusi ja kiskoi minua mukanaan kohti leiristä poisvievää onkaloa. Alku markasta nousin jo pystyyn.
"Mihin me menemme!" Kysyin siskolta joka näytti nauttivan leirin seka sorrosta.
"Karkaamme!" Kanervapentu parahti ja loikkasi sivulle. Kultaviilto seisoi edessäni Tomupilven kanssa. Kanervapentu oli heidän takanaan.
"Viimapentu jahtasi minua koska halusi meidän lähtevän laaksosta!" Kanervapentu snoi.
"Viimapentu! En olisi sinusta uskonut!" Emo parahti illalla nuolessaan meitä puhtaiksi.
"Mutta..." Yritin
"Ei muttia!" Emo sanoi ankarasti.
"Olette liian nuoria selviytymään yksin. Tai haukka olisi voinut siepata teidät!" Emo parkaisi.
Käperryin mukavaan asentoon ja rupesi nukkumaan. Ehkä asiat eivät aamulla olisi niin pahasti.
"Viimapentu!" Kanervapentu kiljaisi. Raotin silmääni.
"Niin?" Kysyin happamasti.
"Täällä on kauhean kylmä!" Kanervapentu hytisi. Ja totta. Ulkona oli kylmä ja aika pimeää.
"Tuisketuuli! Tuisketuuli, miksi täällä on näin kylmä ja pimeä?" Kysyin. Emo raotti silmiään ja pian ponkaisi pystyyn.
"Lunta on satanut yöllä niin paljon että kinokset peittävät pois pääsymme!" Hän sanoi kauhuissaan.
Minä menin paniikkiin. Emomme alkoi siinä samassa kaivaa pois pääsyä lumen alta. Pian hän nosti meidät pis pesänä toimivasta kuopasta. Pihalla oli vielä kylmempää. Laakso oli aivan valkoinen.
"Mitenkähän muilla menee tuolla lumen alla?" Ihmettelin.

Vastaus:

35 tp! Mukava tarina pentujen puuhista. Muistathan laittaa aina välin pilkun jälkeen :)

Nimi: Ohdake

03.01.2017 20:24
Ankeriaspentu - Pisaraklaani

”Emo, miksi hän ei ole avannut vielä silmiänsä?” kysyin pää kallellaan, katsoen Rosokorvan vatsaa vasten käpertynyttä Risupentua. Emoni hymyili hieman väsyneesti ja vastasi:
”Jokainen avaa silmänsä omaan aikaansa. Sinun täytyy olla kärsivällinen.” Huokaisin tylsistyneenä. Minä olin ollut kärsivällinen. Koko edellisen päivän olin joutunut odottamaan, että kilpikonnakuvioinen pentu avaisi silmänsä.
”Ankeriaspentu! Tule leikkimään kanssamme!” Myrskypennun iloinen ääni kuului pentutarhan toiselta puolelta. Loin viimeisen nukkuvaan siskooni, ennen kuin käännyin ja juoksin tummanharmaan kollin luokse. Hänen siskonsa Minttupentukin oli siellä.
”Mitä me leikitään?” kysyin pirteästi.
”Minä olen Pisaraklaanin päällikkö Myrskytähti ja sinä olet pahamaineinen luopio Ankerias. Minttupentu on Ruohoklaanin päällikkö Minttutähti, joka on tullut auttamaan minua sinun kukistamisessa!” Myrskypentu sanoi virnistäen.
”Mutta se on epäreilua. Kaksi yhtä vastaan”, valitin katsoen kumpaakin pentua silmät sirillään. Myrskypentu kohautti lapojaan ja virnisti.
”Et voi leikkiä kanssamme, jos et hyväksy leikkiä”, hän naukaisi viattomasti. Huokaisin hieman turhautuneena, mutta päätin osallistua leikkiin. Ei minulla ollut muutakaan tekemistä. Peuhasimme pentutarhassa emojemme tarkan katseen alaisena. Hävisin monta kertaa, eikä se ollut ihme. Minulla oli alivoima. Myrskypennun painaessa minut maata vasten, näin silmäkulmastani hieman vaivaantuneelta näyttävän Risupennun seisovan leikkimme vieressä. Hän ei oikein näyttänyt tietävän, mitä tehdä. Idea muodostui päässäni ja hymyilin viekkaasti Myrskypennulle.
”Vai luulit voittaneesi minut. Mutta minä en olekaan yksin”, sanoin yrittäen kuulostaa mahdollisimman pahaenteiseltä. Tummanharmaa kolli näytti aidosti hämmentyneeltä. Käänsin katseeni takaisin Risupentuun ja huusin:
”Risu! Tule irrottamaan tämä punkkikasa minusta!” Risutassun silmät syttyivät ja riemukkaasti ulvoen hän hyökkäsi Myrskypennun selkään. Minttupentu tuli nopeasti veljensä tueksi ja me neljä pyörimme ympäriinsä yhtenä sekavana karvamöykkynä. Lopulta jouduimme lopettamaan, kun kukaan ei jaksanut enää leikkiä. Me neljä pentua vain makasimme maassa, hengittäen raskaasti. Risupentu kikatti hieman vieressäni ja käännyin katsomaan häntä.
”Olet vihdoin avannut silmäsi. Miltä tuntuu?” kysyin hieman hengästyneen kuuloisena ja katsoin siskoani syvälle silmiin. Hänen silmänsä olivat tummankeltaiset ja niistä paistoi innostuneisuus.
”Mahtavalta”, Risupentu vastasi hymyillen leveästi. Venyttelin hieman ja nousin sitten pystyyn. Turkkini sojotti hieman pystyssä ja muutamalla nuolaisulla sain sen takaisin moitteettomaan ojennukseen.
”Oli hänen aikakin. Makasi vain silmät kiinni kuin mikäkin tylsimys”, Minttupentu huomautti hieman ylimieliseen sävyyn. Risupentu luimisti korvansa ja näin kyynelien nousevan hänen silmiinsä. Katsoin ihmeissäni vaaleanruskeata naarasta. Mistä lähtien hän oli möläytellyt noin ilkeitä asioita.
”Jokainen avaa silmänsä silloin kuin heistä tuntuu siltä”, totesin tietäväiseen sävyyn.
”Mutta häneltä kesti päiviä avata silmänsä!” Myrskypentu huomautti, asettuen sisarensa puolelle.
”Ja katso nyt, hän itkee. Ei tuollaisesta koskaan tule soturia”, kolli jatkoi pilkallisesti. Risupentu laittoi tassunsa kuononsa päälle, ja vältteli Myrskypennun ja Minttupennun katseita. Tunsin suuttumuksen kasaantuvan sisälläni ja päätin antaa sen ryöpytä ulos.
”Ehkä Risupentu itkee koska sinä olet yksi suuri ketunläjä!” tiuskaisin katsoen tummanharmaata kollia silmät leimuten. Emojen rupattelu loppui äkkiä, ja tunsin kaikkien kolmen katseet liimautuneina turkkiini. Myrskypentu oli mennyt sanattomaksi ja katsoi minua suu hieman raollaan. Tämä vain antoi minulle enemmän rohkeutta puhua, joten jatkoin:
”Tuo ei ole oikein soturimaista puhetta. Tärkeintä klaanillemme on se, että meillä on hyvä yhteishenki. Mikä helposti vallattava klaani onkaan, jos se on sisältä mätä. Tuollaisilla puheilla sinusta ei tule koskaan soturia. Lopeta siis ilmapiirin saastuttaminen negatiivisilla sanoillasi ja tee jotain klaanisi hyväksi!”
”Ankeriaspentu”, matala ääni kuului Pentutarhan suuaukolta. Käännyin katsomaan ja näin isäni katsovan minua. Hän katsoi minua tiukasti ja nyökkäsi kohti Myrskypentua, joka oli jähmettynyt paikoilleen. Huokaisin raskaasti ja käännyin tummanharmaan kollin puoleen.
”Anteeksi”, naukaisin kuivasti. Kielokasvo käveli viereeni ja kysyi:
”Ja?” Mulkaisin isääni, joka tällä hetkellä yritti parhaansa mukaan taistella kasvoille nousevaa hymyänsä vastaan.
”En tarkoittanut mitä sanoin. Sinusta tulee hyvä soturi. Mutta eikä hänen pitäisi sanoa samaa Risupennulle!” naukaisin turhautuneena. Isäni käänsi katseensa Myrskypentuun ja käänsi hieman päätään kysyvästi.
”Anteeksi”, tummanharmaa kolli vinkaisi ja pinkaisi sitten emonsa luokse. Minttupentu jäi seisomaan paikoilleen hieman eksyneen näköisenä, ennen kuin hänkin meni emonsa luokse. Kielokasvo istui maahan, otti itkemisen lopettaneen Risupennun jalkojensa väliin ja alkoi sukia hänen turkkiaan.
”Mistä olet oppinut noin hienoja sanoja?” isäni kysyi. Tiukkuus oli lähtenyt hänen äänestään ja nyt tilalla oli pelkkää lempeyttä.
”Olen kuunnellut soturien puhetta Pentutarhan ulkopuolella. He käyttävät jatkuvasti yhtä hienoja sanoja ja haluan oppia puhumaan yhtä hienosti kuin he!” vastasin pontevasti ja hymyilin leveästi. Kuulin Rosokorvan naurahtavan takanani ja pian emoni istahti viereeni.
”Muista, että aina ei ole hyvä menettää malttiasi tuolla tavoin”, kilpikonnakuvioinen naaras huomautti nuolaistessa päätäni. Isäni nyökkäsi ja naukaisi:
”Välillä sinun on kohottava toisen yläpuolelle ja antaa hänen puheensa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.” Katsoin hieman pettyneenä molempia vanhempiani.
”Jopa silloin kun he loukkaavat siskoani?” kysyin surullisena, korvat hieman luimussa. Rosokorva huokaisi syvään ja hymyili minulle ymmärtäväisesti.
”Joskus se voi olla vaikeaa. Sinun täytyy oppia, milloin pitää astua esiin ja milloin pitää jättäytyä taka-alalle. Usein miten riitaa haastavat kissat haluavat vain päästä turkkisi alle”, hän sanoi. Nyökkäsin myöntymisen merkiksi. Minua ärsytti, että minun piti olla se viisas osapuoli. Ehkä tulevaisuudessa nämä asiat tulevat luonnostaan minulta.

Vastaus:

45 tp! Jossain kohdassa oli Risutassu Risupennun sijaan, mutta muuten kiva tarina. Pentujen puuhat ovat hauskaa seurattavaa ;)

Nimi: Cici

03.01.2017 14:32
Kimallusviiksi - Sumuklaani

Venyttelin jäykkiä jäseniäni unen pöpperöisenä ja katsoin lempeästi kolmea pentuani jotka innisivät pelokkaina huomattuaan vatsani kadonneen neniensä edestä. Kehräsin hieman ja laskeuduin takaisin makuulleni. Leijonakukka haukotteli makeasti ja nosti katseensa minuun.
"Menikö ensimmäinen yö pentujen kanssa hyvin?" Leijonakukka kysyi silmäillen pentujani. Nyökkäsin ja katselin kuinka Lehvälaulu ja Valkokäpäläkin alkoivat liikehtiä pentuineen. Kirkaskynsi ja Viimasydän astelivat perätysten pentutarhaan ja naukuivat kumpainenkin hyvät huomenensa. Kosketimme Kirkaskynnen kanssa neniä ja Kirkaskynsi katseli pentujamme ylpeänä. Varsinkin Tuhkapentu, joka oli pentueen suurin oli kumppanini silmäteränä. Tuhkapentu alkoi jo uskaliaasti mönkiä muutaman hännänmitan päähän minusta ja haistella uteliaana ympäristöä. Kehräsin onnellisena ja vedin Tuhkapennun hennosti tassullani takaisin luokseni.
"Älä lähde vielä liian kauas tai voit tulla tallotuksi", nau'uin pojalleni lempeästi. Tuhkapentu vinkaisi vastauksesksi ja mönki takaisin siskonsa ja veljensä luokse vatsani viereen. Kirkaskynsi pyörähti äkkiä ympäri ja juoksi aukiolle. Pian hän ilmestyi taas pentutarhaan tuore hiiri suussaan. Hän pudotti sen eteeni ja kiitin tätä nyökkäämällä ja aloin kaluta hiirtä nälkäisenä. Katselin kuinka Varjopentu ja Usvapentu leikkivät jälleen sammalpallolla sivummalla. Katsellessani Valkokäpälän pentujen leikkiä Kirkaskynsi syöksyi hädissään kohti pentutarhan sisään käyntiä ja nappasi sieltä harmaan mytyn suuhunsa. Hän kantoi sen vatsani viereen ja käänsin katseeni Tuhkapentuun. Tuhkapentu näytti hieman nololta ja vinkui:
"Anteeksi."
"Et olisi saanut mennä sinne. Pysyt tästä lähtien lähettyvilläni kunnes näet ja kävelet", nau'uin topakasti Tuhkapennulle. Tuhkapentu käänsi päänsä isäänsä tukea hakien, mutta aisti ilmeisesti isänsä äskeisen säikähdyksen ja tämän hetkisen toruvuuden. Hän käänsi päänsä niin, että jos olisi nähnyt niin olisi katsellut tassujaan.
"Anteeksi", hän naukui uudestaan ja alkoi hiljaa juomaan maitoa. Yhtäkkiä aloin mielessäni torumaan itseäni, sillä minunhan täytyisi pitää pentuja silmällä eikä mietiskellä tuijottaen tyhjyyteen. Huokaisin raskaasti ja asetin pääni käpälieni päälle. Heti ensimmäisenä mokaan tehtäväni emona ja annan pentuni livahtaa melkein ulos leiriin. Kirkaskynsi oli varmastikkin huomannut syyllisyyden tunteeni ja naukui minulle:
"Se ei ollut sinun syytäsi. Ovathan jotkut pennut päässeet livahtamaan joskus leiriin ja joskus jopa ulos leiristä. Ja Tuhkapentu on näköjään utelias persoona ja et voi sille mitään." Katsoin Kirkaskynttä pitkään kulmien alta mutta lopulta loin tähän kiitollisen katseen, ja nyökkäsin.
"Olet varmaan oikeassa, mutta..." en kerennyt naukua enempää kun Kirkaskynsi loi minuun tiukan katseen ja naukui vuorostaan:
"Ei muttia." Huokaisin ja hymyilin tälle kunnes käänsin katseeni takaisin kolmeen pentuuni. Hätkähdin huomatessani, että Pilvipentu istui vieressäni kuunnellen ympärillä kuuluvia ääniä.
"Hienoa Pilvipentu! Sinähän pääsit istumaan", nau'uin iloisena toiselle pojistani. Pilvipentu kallisti päätään kummissaan ja rojahti tahallisesti takaisin makuulleen. Kehräsin huvittuneena ja silitin pentujeni selkiä lempeästi hännälläni.


// hieman tönkkö mutta toivottavasti kelpaa

Vastaus:

45 tp! Pentujen touhuja on kiva seurata myös näin emon näkökulmasta. Kuvailit hyvin Kimallusviiksen tunteita :)

 

©2017 Four Clans - suntuubi.com